Minä

Olen syntynyt 18.6.1975 Sodankylässä (tai Rovaniemellä, jos ihan tarkkoja ollaan). Peruskoulun ja lukion kävin Sodankylässä, jonka jälkeen siirryin Jyväskylän yliopistoon lukemaan fysiikkaa. Fysiikka jaksoi kiinnostaa pari vuotta, kunnes hyydyin noin 476. labraselkkarin kohdalla ja vaihdoin matematiikkaan. Matematiikan järkkymätön loogisuus viehätti hieman kaaottista mieltäni sen verran paljon, että valmistuin filosofian maisteriksi kesällä 2001 pääaineenani matematiikka [gradu] sivuaineiden ollessa fysiikka ja tietotekniikka.

Tätä kirjoittaessani (talvi 2002) asustelen Vantaalla ja olen töissä Nokialla ohjelmistosuunnittelijana. Ja jottei kukaan luulisi minua hikiseksi kännykkätehtailijaksi, niin työskentelen puhelinkeskuksen ohjausjärjestelmän parissa.

Tärkeimpinä harrastuksina voisi pitää kalastusta ja kaikenlaista pelailua. Kalastus painottuu pilkkimiseen talvella ja erämaissa ramuamiseen kesäisin. Pelailupuoli painottuu tällä hetkellä pääasiallisesti saksalaistyyppisiin lautapeleihin. Tästä johtuen nurkissa luuhailee erinäinen määrä eksyneen näköisiä pahvibokseja.

Muita harrastuksia on erinäinen (vaihteleva) määrä, mutta voisin erikseen mainita vaikkapa lukemisen, tietokoneella räpläämisen ja yleisen kiinnostuksen kaikenlaiseen 'mielenkiintoiseen'.

Vantaalla 30.1.2002

Tommy Ryytty
email: tryytty at harjus piste net (siis at=@ ja piste=. eikä välejä)