Miten valitset joen? 11-6-2006

Olet siis lähdössä kalastamaan harjusta, mutta pitäisi vielä päättää paikka. Ensiksi kannattaa miettiä, millä reunaehdoilla haluaa reissuihin lähteä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensinnäkin mietit kuinka paljon aikaa on käytettävissä, mitä kaloja haluat pyytää ja minkä verran vaivaa olet asian takia valmis näkemään.

Tämä juttu keskittyy lähinnä ainoastaan harrijokiin ja asiaa tarkastellaan lähinnä meikäläisen näkökannasta. Itse pidän paikkaa hyvänä, mikäli sieltä tulee hyvin peruskalaa, mielellään joukossa isoja, porukkaa on vähän tai ei laisinkaan, maisemat ovat miellyttävät. Helppokulkuisuuskin on tietysti plussaa, mutta minulla se on aika harvoin määräävänä tekijänä.

Vaivannäkö kannattaa

Mikäli haluat mennä joelle, jonka viereen voi ajaa autolla ja rannatkin ovat hienoja hiekkatasankoja, niin varaudu siihen, että joku muukin on keksinyt saman. Haluan tällä sanoa, että monesti tällaiset paikat kärsivät ylikalastuksesta, joten saaliintulokin voi olla aika nihkeää (ja koko pientä). Tosin tällaisia "aja autolla viereen"-harripaikkojakin on - hyviä sellaisia. Yhteistä tällaisille paikoille on, että niistä ei ole puhuttu missään.

Mikäli olet valmis näkemään hieman vaivaa sekä siirtymien suhteen että joen kalastuksellisuuden (pusikkoisuus, hyvien paikkojen tiheys, yms.) suhteen, niin eteesi aukeaa lukemattomien harrijokien kirjo. Lapissa on lukemattomia suurenmoisia jokia, joiden kävijämäärä vuoden aikana on nollan ja kymmenen välillä ja kalatiheys suurenmoinen. Itse pyrin etsimään pääsääntöisesti sellaisen kalapaikan, joka sijaitsee tarpeeksi korvessa. Tai jos se ei ole korvessa, niin se on ainakin syrjässä ihmisen mielistä. Pyrin kertomaan ajatuksiani siitä, miten juuri sinä löydät sen "oman" paikan.

Luonnollisin tapa aloittaa kalapaikkojen kartoitus on tietysti selailla kalastuslehdet läpi ja lueskennella, mitä aiheesta on kerrottu. Olen itse keräillyt juttuja, jotka sivuavat jotenkin aihetta "harrinkalastus Lapissa". Näistä löytyy varmasti olennaista informaatiota, mutta ongelma on se, että Lapin joista on kirjoitettu suhteellisen vähän, kun vähennetään pois Teno, Näätämö ja Enojutut (siis Poroeno ja kumppanit...). Tenojutut on pääosin lohijuttuja, kuten monet Näätämöjututkin. Tosin Näätämön perhokalastusalueiden auettua juttuja on tullut muutama myös harjuspuolelta. Käsivarsi on juttupuolella parhaiten "kartoitettu" aluetta ja sieltää löytyy infoa kattavasti monen jutun voimin. Jonkinlaista rekisteriä julkaistuista harjus- ja lappijutuista löytyy täältä.

Juttujen lukemisessa on se oleellinen asia, ettet ole ainut, joka saman jutun lukee. Mitä enemmän, isompia ja suotuisammassa valossa paikka esitetään, sitä enemmän ihmiset paikasta kiinnostuvat. Lisäksi juttu kannattaa lukea kriittisesti. Kuinka pitkä se on ollut, minkälaiselta homma on vaikutanut huippuhetkien ulkopuolella ja yleensäkin kaikkea yksittäisiä tiedonmuruja ja lausumattomia asioita. Mitä enemmän noita lukee ja jos itsekin niitä kirjoittaa, niin oppii pikkuhiljaa näkemään rivien taakse. Tosin joskus jutut ovat niin tyhjänpäiväisesti kirjoitettu, että ne ovat täysin tyhjänpäiväisiä.

Menen, minne kukaan ei ole aikaisemmin mennyt

Lehdet on plarattu, mutta mieli tekisi jonnekin muualle - siis tallaamaan niitä omia polkuja. Tärkeintä hommata ensin kunnon kartat. Ensimmäisenä kannattaa hommata ne neljä GT-karttaa eli ne jotka kattavat Pohjois-Suomen Sodankylästä ylöspäin, sillä oikea Lappihan on vasta tästä ylöspäin olevat alueet. Itäinen Suomi akselilta Savukoski, Kemijärvi, Salla kannattaa suosiolla raakata pois. Miksi näin? Isomman mittakaavan karttaa katsottaessa näyttäisi, että alueella on suuret erämaat missä ei asu ketään. Ihmisiä siellä asuukin hyvin vähän, mutta tarkempi kartan katsominen paljastaa alueella olevan runsaasti metsäautoteitä, ja teitähän asumattomille seuduille vetää Metsähallitus hakaten samalla metsät sileäksi. Vaellus ei välttämättä tunnu miellyttävimmältä, kun olet ylittämässä kilometristä aukiota vasten ojitusta.

Metsäautotiet saavat taas aikaan sen, että joille on varsin helppo päästä. Täten kalastajia tuntuu tasaisesti riittävän. Toisekseen sen perän joet eivät ole maineeltaan harjusjokia, vaan enemmänkin taimen/tammukkapitoisia. Tässä on tosin huomattava, että alueelta varmaan löytyy poikkeuksia (esim. ihan ylisen Kemijoen vedet ovat ihan potentiaalisia) Itse en ole kalastanut alueella juurikaan, mutta olen jututtanut monia, jotka ovat siellä perillä liikkuneet. Esimerkiksi Nuorttijoki on varsin kuuluisa joki, mutta nykyään saaliit ovat murto-osia entisaikojen suuruudenpäiviin nähden; kalastuspaine on liian kova. Vuonna -97 joella järjestettiin Vuoden suurin harjus -kilpailu, jonka voitti 48 senttinen. Senkään jälkeen en muista kisasta yhtään yli 50 sentin harria.

Tässä kohtaa astuu myös peliin kunkin preferenssit. Itseäni itä-Lappi ei juurikaan kiinnosta yllämainitsemistani syistä. Mutta on useita, jotka vuosi toisensa jälkeen pyytävät nimenomaan siellä. Mikäli haluaa seikkailla autolla etsien pieniä mukavia puroja tai isompien jokien vähän syrjäisiä kohtia eikä anna hakkuiden häiritä, niin voipi löytää omia pieniä paratiiseja. Alueen suosituimmissa paikoissa on kävijöitä, mutta metsäautotieverkosto on niin laaja, että siellä riittää vähemmänkin pyydettyä paikkaa. Ja mikä toiselle on yleisömeri, niin toiselle se on yksi autius. Jos joku toinen porukka on samoilla mestoilla samaan aikaan, niin se on mulle tavallisesti tungos.

Tässä tarkastelussa Itä-Lappi on dumpattu ja seuraavaksi heitetään pois Saariselän alue. Saariselkähän on Lapin vaellusmekka, joten porukkaa niillä selkosilla riittää.Alueen joet (suurimpana Lutto ja Suomu) ovat hämmästyttävän kirkkaita hiekka- ja sorapohjaisia pääosin aika matalia virtoja. Joet ovat enemmänkin taimenjokia ja kirkkauden vuoksi erittäin vaikeita pyytää. Olen käynyt Suomulla joskus kauan sitten neljä reissua enkä ole ikinä saanut oikeastaan paljon mitään. Tosin Sodankylän perhokalastajista löytyy intohimoisia Suomu-faneja, jotka sieltä taimenia myös saavat. Saariselän alueen jokien mataluus ja kirkkaus yhdessä kalastuspaineen kanssa saavat aikaan sen, että kalan saaminen niistä puroista on monesti työn takana. Parasta aikaa yrittää sieltä taimenta on ihan alkukesä.

Karttasulkeiset

Siispä olemme rajanneet potentiaalisimmat harjusvedet pohjoisimman Lapin erämaihin Lokka-Porttipahta-Muonio linjalta pohjoiseen (poistaen Saariselän alueen). Näiltä alueilta löytyy lukuisia toinen toistaan parempia erämaisia kalavesiä. GT-kartalta saa hyvän yleiskuvan alueesta, mutta siitä ei vielä juuri näe joen yksityiskohtia ja ilmettä. Tätä varten on hyvä hommata joko 1:100 000 ulkoilukartta tai vielä paremmin 1:50 000 topografikartta. Näitä karttoja tutkimalla voi oppia joesta paljon. Nykyisellään maanmittauslaitos palvelee erittäin hyvin kuluttajaa tarjoamalla karttapaikan. Karttojen tarkkuus on lyhyesti riittävä ja pidän kovasti tästä modernista karttaesitysformaatista.

Ensimmäisenä kannattaa tutkailla joen jyrkkyys. Ja heti sen jälkeen joen koskien ja suvantojen suhdetta. Varsinkin isommilla joilla kosket ovat merkitty karttaan, mutta pienemmillä joilla merkintöjä on säästelty ja ne voi olla väärin. Kosken kuitenkin voi aavistaa joen kapenemisesta ja mahdollisesti korkeuskäyristä. Korkeuskäyriä kannattaakin silmäillä tarkkaan: niistä näkee kuinka jyrkästi joki virtailee. Leiripaikat kannattaa suunnata jonkun pidemmän koskijakson partaalle, josta on lyhyt matka kiinnostaviin paikkoihin.

Toisekseen kannattaa tutkia minkälaisessa maastossa joki virtailee: onko maasto hiekkaista, kivistä tai kenties soista. Monesti joen luonne riippuu paljolti siitä minkälaisessa maastossa joki virtailee. Esim. hiekkaisessa maastossa virtaileva joki on melkein aina pääosin rauhallisesti virtaileva suvantoinen, jossa nivat/kosket ovat suhteellisen matalia. Tällaisen joen rannat ovat monesti helppokulkuiset ja vedet kirkkaita, joten kalat ovat varsinkin kirkkailla ilmoilla arkoja ja pysyttelevät poissa matalista koskista. Esimerkkejä tällaisista joista löytyy Maaselän ympäristöstä Pöyrisjoen ja Käkkäläjoen ympäristöistä. Erittäin tyypillisesti hiekkaisen maaston joki mutkittelee valtavasti. Tällaisissa paikoissa joki on nivamaista. Koskia on usein kalliovyöhykkeiden koskilla.

Hiekkamaasto

Hiekkaisessa maastossa virtaavat joet ovat tyypillisesti hyvin kirkasvetisiä ja varsinkin kirkkaina aurinkoisena päivänä vaikeasti pyydettäviä. Vähän vauhdikkaammat nivat hiekkavyöhykkeellä ovat usein hirmu matalia ja vähäkalaisia tai kalat ovat pieniä. Näissä kannattaakin lähinnä keskittyä etsimään sopivia nivoja, joissa voi olla parhaimmillaan rajusti kalaa.

Hiekkaisen maaston joki Enontekiöllä

Suomaasto

Soisen joen rannat ovat monesti joko hankalakulkuiset tai erittäin hankalakulkuiset. Pajupuskat voivat ympäröidä joen niin, että jokaisen metrin eteneminen on todella tuskaista. Lisäksi pienemmillä joilla pajupuskat voivat peittä joen kuin katon, jolloin kalastaminenkin on täysin mahdotonta. Ymmärrettävistä syistä johtuen kalastuspaine tällaisilla joilla on täysin olematon. Niinpä kalojen koko ja lukumäärä voivat olla valtavia kunhan jaksat rämpiä paikkoja etsien. Varsinkin sen Suuren etsijälle tämmöiset paikat ovat niitä kultakaivoksia. Ensimmäisen kiloharrini sain juuri tällaisesta pajupuskien ympäröimästä puropahasesta. Esimerkkejä tällaisista joista on esimerkiksi Kaitsa pusikko-osuudella, Rommaeno monilla paikoin ja kaikkien puskajokien isä - Puussasjoki Lätäsenon vieressä.

Puroa ympäröiviä puskia (puro on vasemmalla)

Kalliomaasto

Kivisessä/kallioisessa maastossa kulkevat joet ovat monesti varsin rajuja. Välillä voi olla isojakin järviä, mutta kosket ovat köngäsmäisiä, lujavauhtisia kivihelvettejä. Tällaiset kosket eivät monestikaan ole niitä parhaimpia harriapajia, sillä nämä tykkäävät enemmän mietovirtaisista kohdista. Kivikkoiset kosket ovat järjestään erittäin syviä sisältäen monenkin metrin syvyisiä monttuja. Tällaiset kosket ovat lähes aina täynnä pientä taimenen poikasta ja miksei isompiakin köriläitä. Ykköskohdat yrittää isoa kalaa on ehdottomasti koskien niskat, jotka ovat järjestään vähintään lupaavia paikkoja. Esimerkkinä tällaisesta joesta voi sanoa Näätämön ja yleensä sen suunnan joet. Lähempänä tietä voi käydä katsomassa Juutuaa. Poroeno kuuluu tietyiltä osiltaan tähän kastiin, mutta on eri kohdissa piirteitä vähän joka tyypistä.

Näätämö Kaartilompolon jälkeen

Kaikissa näissä maastoissa on hyvät ja huonot puolensa. Tarkasti karttaa tiirailemalla voi suorastaan "nähdä", minkälainen joki oikein on. On kiva tietää suurinpiirtein, minkälaiselle joelle lähtee. Kaikesta tiirailusta huolimatta voi käydä kuitenkin niin, että joki onkin erilainen kuin olisi voinut kuvitella; mutta onko se nyt hauskaa, jos tietää aina mitä saa?

Joustavuutta ja uskoa

Kun kerran uskaltautuu joelle, josta ei ole tarkempaa tietoa, niin ei kannata lyödä reittisuunnitelmia lukkoon etukäteen, vaan tutkailee paikanpäällä tilannetta ja päättää sitten. Muutenkin oudolla joella kannattaa valmistautua liikkumaan paljon ja etsimään kaloja. Joskus voi olla huonoja alueita kilometritolkulla ennenkuin löytyy kunnon apajat ja joskus niitä ei löydy ollenkaan. Uusia paikkoja etsiessä tulee välissä väkisinkin huteja. Kyllähän se niin on, että yhden huippupaikan löytäminen on monen heikomman puron takana. Mukaan kannattaa varata roima ropsaus tutkimusmatkailuhenkeä.

Kalassa kun ollaan, niin aina pitää varautua, että kala ei tule. Mitä pohjoisemmas mennään, niin sitä oikullisemmaksi kalat tulevat: loistavallakin kalapaikalla onkiminen voi välissä tuntua kaivossa onkimiselta, kun taas huonommastakin paikasta voi hyvän tuurin tullen kiskoa aimo saaliin. Olen itsekin tehnyt reissuja, jolloin on tullut kalastettua toinen toistaan paremman näköisiä paikkoja - ilman nykyn nykyä. Siinä on usko kovilla, kun on kolme päivää kalastanut eikä ole saanut yhtään mitallista kalaa.

Lehdistä, kun lukee juttuja, niin tuntuu, että sitä vedetään vähän väliä kilosia harreja, ja joka toinen päivä on huippusyönti. Se on kuiteskin jonkin sortin optinen harha: kun puristetaan esim. kahden viikon juttu lyhyeen artikkeliin, niin ennemminhän sitä kerrotaan niistä onnistuneista heitoista, kuin niistä jotka kulki vedenelävien häiritsemättä. Toisekseen niillä reissuilla on monesti todella tehty töitä niitten kalojen eteen. Päteehän se kaikessa elämässä, että kun jaksaa tarpeeksi sinnikkäästi yrittää, niin varmasti tulee jossain vaiheessa palkinto - myös kalastuksessa. Kalastus on laji, jossa tarvitaan lujaa uskoa ja optimistista mieltä. Jonakin päivänä voi käydä niin, että löydät kaikkien aikojen hotspotin kaikkien aikojen huonoimmalla syönnillä ja menet onnesi ohitse. Tai sitten et.