Pääsiäisreissu 1999

Alkuperäisenä ajatuksena meillä oli lähteä viime pääsiäisenä löytämäämme ahvenpaikkaan, mutta loppujen lopuksi päätimme keskittyä harrin pilkintään. Aikataulu oli tänä pääsiäisenä tiukka, joten jouduimme tyytymään yhden päivän pikapyrähdykseen. Eipähän tarvinnut kantaa leiriytymistarvikkeita.

5.4.1999 klo 4.00 herätyskello aloitti helvetillisen metelinsä. Nukkumista oli takana reilut kaksi ja puoli tuntia ja tarkoitus oli lähteä päivän pilkkireissulle ylös pohjoiseen. Heitettiin kamppeet autoon ja lähdettiin huristelemaan. Meitä oli neljä jeppeä matkassa: minä, Miikka, Harri ja Niina. Nakitin Harrin alussa rattiin, että pääsin vetämään itse hirsiä. Puolimatkassa käytiin tankilla ja vaihdettiin miehitystä. Takapenkin porukka kuorsasi kuolat poskella autuaasti koko menomatkan. Kolmekymmentä kilsaa ennen määränpäätä oli vielä pakko vaihtaa kuskia, kun silmäni eivät kertakaikkiaan pysyneet auki.

Lopulta olimme perillä ja saatiin autokin parkkiin. Hiihtomatkaa oli siinä 5-6 kilometriä. Harria lukuunottamatta olimme liikenteessä pienellä riskillä, sillä olimme ottaneet mukaan normaalit hiihtosukset; Sodankylässä oli jo ollut puolittainen hanki, joten toivoimme, että täälläkin olisi hankikanto. Vähän heikonlaista se hanki oli: Metsässä niinkin kesti, mutta aukeammalle tullessa meinasi vähän upottaa. Onneksemme löysimme kuitenkin vanhan kelkanjäljen, joka ainakin kantoi, vaikka vähän ummessa olikin. Epäilimme, että olivat tainneet kelkkamiehet mennä pilkille samaan paikkaan, mutta onneksi jäljet menivät ohi jonnekin muualle.

Toivorikas porukka lähdössä autolta.

Alussa oli hiljaisempaa...

Joellekin päästiin juuri, kun nälkä alkoi nostamaan likaista päätään. Siispä ensimmäinen tehtävä oli heittää hieman ruista masuun. Reiät tosin kairasimme valmiiksi rauhoittumaan syönnin ajaksi. Jäätä oli naftisti kairan verran ja lunta lähes polveen asti jään päällä, joten ei niitä reikiä viitsinyt huvikseen kairailla. Polte kalaan oli tässä vaiheessa jo sen verran kova, että kulinarismi oli ruokailusta kaukana.

Ensimmäisissä rei'issä oli 20-30 senttiä vettä jään alla. Heti alkuun oli hiljaista, mutta hetken päästä Miikalla tärppäsi. Harjus oli alamittainen, mutta loi uskoa siihen, että jään alla on elämää. Miikka sai perään toisenkin alamittaisen ennen kuin muilla oli nykyäkään. Itse kairailin reikiä minkä jaksoin, mutta ei. Niina tuli perässä minun vanhalle reiälle ja nappasi ensimmäisen mitallisen. Samantien Harrikin alkoi saamaan ja minulla ei edelleenkään nykyäkään. Repun pilkit oli jo tullut käytyä lävitse ja reikiäkin olin kairannut niin perkeleesti. Rupesi jo vähän vituttamaan, joten sidoin varaosastolta  uuden vehkeen siiman päähän ja kairailin Harrin perseen taakse avannon. Mies kun veti jo varmaan viidettä putkeen samasta avannosta. Vihdoin ja viimein miekin sain kuparisen rikottua ja ensimmäisen kalan kuivemmalle puolelle.

Niitä minun suurimpia(vapa on muutentosi hyvä ja halpa(20 mk))

..., mutta pian parvi löytyy

Tämän jälkeen pilkimme aika lailla yhdessä klimpissä tehden pikkuhiljaa reikiä alavirran suuntaan, jossa virta alkoi kiihtyä ja edelleen madaltua. Ottivehkeeksi paljastui punainen morri, jossa vielä perho sivutapsissa. Harrilla ja mulla oli tällaiset vekottimet ja me saimmekin parhaiten. Ottihan se muihinkin, mutta pienemmällä innolla. Tähän asti suurimmat saamamme kalat olivat olleet 38 senttisiä, mutta nyt Miikalla tälläsi alimmasta reiästä(kovin virta) harjus, joka katkaisi välittömästi siiman; Miikka tietysti, että suunnatonhan se oli.(Sivuhuomio: Tässä vaiheessa Miikan ottiarsenaalista alkoi olla kelvolliset pelit vähissä.)

Vas. yläkulma: Miikan saama reissun ensimmäinen kala, joka sai vapautensa takaisin. Oik. yläkulmä: Niinan ensimmäinen. Vas. alakulma: Kirjoittaja kalansa kanssa. Oik. alakulma: Harri 44 cm harrinsa kanssa(hetken perästä tuli sentin pitempi).

Nälkä alkoi jo pakottamaan suonissa, joten yritin vähän vihjailla syömisestä. Kun tuntui lähteminen olevan muulla porukalla vähän nahkeaa, niin koitin siinä mennessäni punaisella tasapainolla vanhoista rei'istä ja sain vielä 40 senttisen. Tätä sai jo vähän aikaa pyöritellä ennenkuin se suostui tulemaan putkeen. Kovemmassa virrassa pienemmänkin kalan kanssa sai välissä temppuilla ennen kuin ne sai uitettua avantoon. Väliajalla perkkasimme kalat, joita olikin kertynyt jo mukava kasa - oli muuten helvetin kylmää touhua.

Kalat eivät syö aina, mutta kalamies syö.

Loppupäivä kyykittiin vanhoilla rei'illä

Tankkauksen jälkeen lähdimme vielä yrittämään pariksi tunniksi ennen takaisinhiihtoa. Mie ja Miikka lähdimme kairailemaan ylävirran suuntaan Harrin ja Niinan lähtiessä alavirran vanhoille rei'ille. Minun kaira oli jo tässä vaiheessa helvetin tylsä(hiekkaa jäässä kenties), joten kairausinto paksuun jäähän lopahti hyvin äkkiä. Lisäksi ylävirran suunnasta vesi tuntui loppuvan kokonaan ja kalojakaan ei kuulunut. Kun lisäksi Harri sai alavirran vanhoista rei'istä jonkun kalan, niin meidänkin hermomme pettivät ja kiiruhdimme kiltisti takaisin vanhoille jäljille. Heti alkuunsa katkotin ottivehkeestäni siiman vaikkei kala edes tuntunut järin suurelta - siima oli varmaan rispaantunut.

Tässä välissä Harri sai juuri sen kalan, joka katkotti Miikalta siiman(morri löytyi suupielestä). Kala ei ollut järin suuri(n. 35). Miikka kirvasikin, että perkele kuin saivat tuonkin kalan, niin ei päässyt sillä kehumaan. Syönti ei toisella periodilla ollut enää kovin erikoinen, mikä ei nyt ollut sinänsä ihme kun samoja reikiä rassattiin. Lunta oli niin paljon, että liikkuminen oli vaikeaa. Alavirran suunnassa näkyi pitkälti koskea, jonne olisi ollut ihan turha lähteä. Ylävirrassa taas ei tuntunut olevan vettä. Toisaalta aikaakaan ei ollut enää niin paljoa, että olisi viitsinyt pitemmälle lähteä. Joten pilkimme vanhoilla paikoilla.

Saalis ensimmäisen periodin jälkeen

Reissun suurimmat sai tällä kertaa Harri

Tässä vaiheessa Harri onnistui jallittamaan reissun suurimmat kalat. Ensin 44 senttinen pyöri ja pyöri ennen kuin suostui tulemaan reikään. Pakollisen kuvaustauon jälkeen sentin suurempi kala nappasi heti kiinni ja ylös. Kolmaskin peto oli vielä kiinni, mutta ei tällä kertaa pysynyt kiinni. Itse sain vielä pari mitallista, mutta Niina ja Miikka jäivät ilman kaloja toisella puoliskolla. Harri oli tämän reissun kingi saalistaen kolmetoista mitallista ja suurimmat. Itse sain yhdeksän, Niina viisi ja Miikka pahnan pohjimmaisena neljä. Yhteensä siis 31 mitallista. Alamittaisia tuli varmaan parikymmentä.

Kalastimme koko päivän noin sadan metrin mittaisella pätkällä, josta parhainta aluetta oli alapuolen viisikymmenmetrinen. Vettä oli kauttaaltaan 20-50 senttiä. Kuten edellämainitsin, kalat ottivat parhaiten kirkkaan punaiseen morriin. Noin kolmasosa otti sivutapsin perhoon: mm.suurin. Parhaiten sai kalaa, kun pomputti morri pohjassa. Kala otti monesti juuri silloin kun vieheen nosti pohjasta. Kala otti monesti myös silloin, kun antoi olla pilkin paikallaan ja sitten tipautti pari senttiä alaspäin.

Jokipätkä, jolla pilkimme.

Kello oli jo seitsemän pinnassa ja meidän täytyi lähteä hiihtämään takaisin. Harri ja Niina lähtivät hiihtämään edeltäkäsin, kun me Miikan kanssa pakattiin rinkat. Lähdimme noin 20 minuutin perästä liikkeelle. Viisaana miehenä lykkäsin itseni alun nousuvaiheelle kärkeen, kun jotenkin aavistelin, että Miikalla tuntuu tuota virtaa riittävän. Ei ollutkaan yllätys, kun hetken päästä Miikka pyyteli päästä vetämään. Ensimmäisen puolikilometrisen Miikka veti niin, että keuhkot tuntuivat mulla tulevan selästä ulos. Oli pakko pyytää Miikkaa vähän hiljentamaan, että pysyisin hengissä. Silti me hiihdeltiin loppumatkakin ihan kylliksi reipasta vauhtia. Yritettiin tietysti saada etujoukko ennen autoa kiinni. Eihän me ihan saatu kun Miikka kaatui lopun pienessä kinkamassa. Mutta olinhan minä puolikuollut perillä; se on tainnut Miikastakin tulla jo mies, kun ei enää perässä pysy. Menomatkalla meillä meni 1 1/2 tuntia ja tulomatka tultiin tuntiin. Univelka painoi tässä vaiheessa sen verran luomia, että annoin ajopuolen suosiolla Harrin ja Niinan haltuun.

Mukava reissu - täytyy vissiin tehdä seuraavaksi hieman pitempi, että pääsee paremmin naatiskelemaan - niin ja jäi ne jo puheissa pyydetyt kiloisetkin saamatta...