Kalastus.comin virallinen hehkutusthreadi löytyy täältä. 1. treenipäivä 25.1Tunnusluvut: Painoa harjoituskaloilla oli 2450 grammaa, jotka kertyivät 75 ahvenesta, 3 särjestä ja kolmesta kiiskestä (Marko sai jälkimmäiset). Minulla oli kaksi suurinta ahventa, jotka painoivat 250 ja 300 grammaa. Muut ahvenet olivat alle 40 grammaisia. Keskipaino ilman suuria oli 25 grammaa. Tosin särjet hieman korottivat sitä. Itse sain vajaa kolmekymmentä kalaa, joten Marko on saanut lähes 50 kalaa. Spekulaatiot on spekulaatioita ja aito kokemus on poikaa tuumin herätessäni umpiväsyneenä 20 yli 6 sunnuntaina. Keravalla oli seitsemän aikaan junaa vaihtaessani melko autiota. Sitä tunsi melkein itsensä oudoksi kairan kanssa siellä heiluessa. Tosin liikkeellä ei ollut edes koiran kusettajia.Marko oli myös aika koomainen ja minä jouduin rattiin. Mutta itse asiaan. Sorvasimme paikallisella Shellillä aloituspaikkaa aikamme ja päädyimme loppujen lopuksi aloittamaan länsipuolelta Kukaslahdesta. Selkäsaari kiinnosti minua kovasti, joten sain etelänakin. Marko häipyi pohjoiseen. No minä lonttostin kohti Pikku-Imman pohjoispuolella olevaa karia, joka oli muuten saari. Siellä kasvoi jopa yksi puukin. Ei löytynyt kalaa lähestymisessä eikä ihan karin vierestäkään. Marko oli selvästi antanut viallisia toukkia, kun ei edes munakalaa irronnut. Pari kaveria pilkki lähempänä 18 metrin syvännettä, joten sinne. Oli kuulemma nihkeää, mutta kymmenkunta kalaa oli irronnut ja juuri siinä ollessani toinen ukoista veti yhden jäälle. Toinen taas raataili, että syksyllä oli tullut syvänteen reunan verkoista tolkun ahvenia, mutta ei niitä kuulemma verkolla saanut. Nyökyttelin ja heitin pari reikää siihen lähistölle hajuraon päähän. Ei mitään. Eteenpäin käy mieli eli siis vauhdilla Pikku-Immaa kohti heittoreikiä välillä heitellen. Ei kyllä riittänyt uskoa niihin, mutta kun kerran Lotossakin ihmiset voittaa, niin miksei tässä. Pikku-Imman reunassa yhytin yhden harjoittelijan, joka yllättäen paljastui naiseksi. Tunnusti olevansa paikalla ekaa kertaa ja pikainen silmäys varusteisiin kieli ammattilaisesta. En kuitenkaan tuntenut näöltä. Mantereen puolelta oli kuulemma irronnut pari pientä ahventa ja jokunen särki, mutta hiljaista oli. 90 astetta vasempaan ja kohti Immansaaren lahdenpohjukkaa. Tarina jatkui varsin tuttuna. Tyhjää ja tyhjää. Tosi surkeita nämä Markon toukat. Lahti oli siinä mielessä houkutteleva, että sieltä löytyi kovasti kaislaa, mikä oli noilla main harvinaislaatuinen kasvi. Vesi oli kirkasta ja rannat karuja. Kartan mukaan lahdessa oli rajusti kiviä, mutta mitä sitä paskaa. Pari hassua kiveä sieltä löytyi ja kolme metriä vettä. Kaloja, outo laji sielläpäin. Kartalle oli merkitty sinne sun tänne hillittömiä kivikoita, mutta ei niitä luonnosta kyllä löytänyt. Immansaaren ja Selkäsaaren välillä piti olla myös laaja kivikko, mutta ei siellä kyllä mitään ollut. Vettäkin oli kolme metriä. Tässä vaiheessa tiukka soitto Markolle. Mies oli pyörinyt Kukassaaren edessä olleella matalikolla viiden reiän edestä. Joka reiästä oli tullut kalaa vaikkakin aika pientä. Senkin jälkeen oli tullut kalaa muutamasta reiästä. Mies oli juuri menossa Muuraissaaren rantaan jatkamaan tutkimuksia. Mitä helkuttia. Enkö mä osaa enää pilkkiä, mikä kirous mun vehkeissä oikein on, vai mitä piru tässä hommassa mättää. Tiukka 180 asteen hallittu käännös ja takaisin kohti selkää ja Tervasaarta. Tervasaaren laidassa oli mukava karintynkä, joka kurotti pinnan päälle. Reikää viereen ja heti nappasi. Jess, kala, hienoa, upeeta mahtavaa. Otin paremman asennon pilkkijakkaralla, jämerän otteen vavasta ja hermotin lihakseni tulevaa kiskontaoperaatiota varten. Mutta, ei nykyä, ei mitään. Siima vain tuijotti kuolleena, vaikka tein kaikki parhaimmat uittokikkani. Uutta intoa täynnä kairailin kuitenkin uusia reikiä karin ympäristöön, mutta ei enää mitään. Eikä mitään muualtakaan Tervasaaren ympäristöstä. Marko soitteli myös pohjoisesta ja sanoi saaneensa jotain vaikka nihkeetä olikin ollut. Minun yksinäinen kalani vastaili tähän murheellisella rummutuksellaan pilkkirepun pohjalla. Marko oli sillä hetkellä menossa Sudensaaren pohjoisosissa ja kohti Aittasaaria. Pari tyyppiä pilkki Tervasaaresta etelään keskellä selkää eikä kartan mukaan siellä pitänyt olla mitään ihmeellistä. Minähän kiinnostuin kovasti ja suuntasin röyhkeästi askeleeni suoraan parivaljakkoa kohden. Heitin kuitenkin huvikseni heittoreiän parisen sataa metriä Tervasaaresta etelään ja heti tuli kolme kalaa putkeen. Mitä kummaa. Toinen toistaan hienommista paikoista ei tule mitään, mutta helvetti vieköön ilmeettömän selän tyköä tulee kyllä. Pari tyyppiä paljastui isäksi ja tyttäreksi. Paljastui myös, että niiltä paikkein piti löytyä kari, josta isäntä ruukasi käydä aina ahventa nostamassa. Nytkin oli tullut jonkin verran vaikkakin nihkeää oli ollut. Nihkeä - siinäpä päivän tunnussana. Minäkin kairailin siihen ympärille koittaen hahmottaa pohjanmuotoja ja kyllähän siitä sellainen metrin töykyrä muuten ilmeettömän ympäristön keskeltä löytyi. Parista avannosta löytyi jopa kalaakin ihan mukavanoloisesti. Kuitenkin harmittavan harvaan siten, että olisiko kolmesta reiästä tullut sinne poraamasta noin kymmenestä. Tosin yhdestä reiästä töytäsi ensin sellainen 250 ja perään vielä 300 ahven. Yritin vielä lirkkiä, että josko isoja olisi enemmänkin, mutta ei sitten millään vaikka kairasin pari reikää vielä siihen lähelle. Harmi, ettei paikka ollut sen parempi. Se on kuitenkin niin huomaamaton kartasta katsoen, että menee monelta treenaajalta ohitse. Mutta joka tapauksessa hyvä jokeripaikka, kun muu toivo on menetetty. Mulla jäi vähän haisu, että niitä isoja on siellä enemmänkin, kunhan parempi syönti tulla tupsahtaa. Selkäkikkailuihin aikaa oli kuitenkin uhrattu ihan tarpeeksi ja huitasin selän yli Selkäsaaren rantaan. Kauempaa rannasta ekasta reiästä alkoi heti suoltamaan kalaa hyvin. Olin jo varma, että nyt löytyi kalapaikka, mutta ei. Pari seuraavaa reikää ja ei mitään. Selkäsaaren eteläreunasta löytyi nenä, jota pidin varmana kalapaikkana. Eka reikä saaren etelänokkaan - ei mitään, mutta toisesta rupesi suoltamaan hyvin. Tunsin taas suurta tyydytystä loistavan kartanlukuni ansiosta ja kairailin satavarmana seuraavan reiän parinkymmenen metrin päähän ja asetuin suoltamaan kalaa. Mutta vain tuulessa siima värävi. Ei mitään. Vielä kun parista seuraavastakaan ei tullut mitään, niin täytyi sanoa, että vähän vitutti. Kunnon paikkoja ei löytynyt mistään vaan yksittäisiä hikisiä reikiä. Tosin yhdestä reiästä ulompaa nenän kohdalta löytyi vielä surkean pientä ahventa, mutta toivo Selkäsaaren eteläpuolen hienon paikan suhteen oli jo menetetty. Marko pirautti tässä välissä. Mies oli seikkaillut puolitoista tuntia tyhjää Aittasaari-Kaunissaari-Immansaari akselilla ja oli tympääntyneen kuuloinen. Tunsin jopa pientä vahingoniloa - mutta vain lyhyen hetken. Itse hyppäsin tässä vaiheessa selän yli Parkkisaaren rantaan. Välillä testailin syvänpyyntiä 13 metrissä. Rannan läheltäkin löytyi vielä 11 metriä, joten taattua kalliopyyntiä. Tietysti mitään ei kuulunut. Kairailin rantaa eteenpäin neljän reiän verran kairaten melkein kuusen tyvelle ja silti vettä oli päälle neljä metriä. Yllättäen yhdestä reiästä tuli jopa pari pientä ahventa. Mutta vain pari eikä sitten enää mitään. Takaisin Selkäsaaren reunaan, josta uskoin tulevan jotain. Mutta tässä vaiheessa oli jo täysin hiljaista. Vetäisin sellaisen 45 minuutin tyhjän putken. Ajattelin, että pilkin samalla pilkillä niin pitkään, että saan jotain, mutta niin vain loppujen lopuksi vaihdoin vehkeen, kun tulin jo lähes vainoharhaiseksi siitä, että kalaa on alla vaikka kuinka, mutta ne eivät ota, kun näkevät messinkisen kajastuksen. Itse asiassa kyllä vaikutti, että hopeinen toimi tällä kertaa paremmin. Tämän jälkeen huitaisin Imman eteläreunasta ja Pikku-Imman tyvestä. Yhdestä reiästä tuli pari kalaa, mutta muuten ei mitään. Se siitä tällä kertaa. Marko oli käynyt vielä testaamassa Kukassaaren oikean puolta ja oli saanut joka reiästä jotain kairailtuaan oikean puolen harjannetta. Selvästikin siinä oli paras paikka mikä löytyi tällä reissulla ja oikeastaan ainut, jossa kalaa oli tasaisemmin isommalla alueella. Sudensalmi oli muuten ollut köyhää aluetta, mutta Sakastinniemen vasemmalta puolen oli tullut jokunen ahven. Paikka lienee laskettavissa varapaikan varapaikaksi. Kala oli ehkä parhaiten 4-6 metrin syvyydessä, mutta myös matalampaa ja syvempää saatiin. Ketju ja silmä toimi ihan yhtä hyvin. Kun kalaa oli alla, niin se otti ketjuunkin hyvin. Tuntui jopa, että silmä toimi paremmin. Hopeinen tuntui olevan paras väri, mutta otos oli kyllä niin pieni, että on vaikea sanoa mitään kovin spesifistä. Seuraava kerta alueella lienee esikisoissa. Esikisat 15.2.2003Tunnusluvut: Tommy 956 g sijoitus 257, Marko 3357 g sijoitus 24. Ahventen keskikoko kummalla jonkin verran päälle 20 grammaa. Tommyllä yksi iso ahven (n. 200 g) ja lisäksi noin 1.5 kiloa särkiä. Markolla ei isoja ahvenia eikä kovin montaa särkeä. Lähdin jo edellisenä iltana Riihimäelle moikkailemaan serkkuja, pelailemaan lautapelejä ja tietysti sen takia, että Helsingistä on aika vaikea päästä sunnuntaiaamukuudeksi Riihimäelle. Se ilta meni leppoisasti paitsi, että loppuillasta tunnelma pääsi siltä osin hieman kiristymään, että nukkumatit käytiin toivottelemassa kolmen poliisiauton voimin. Yöunta ei tullut montaa tuntia, mutta eipä sitä aamulla hoksannut, kun pieni kisajännitys iski päälle. Marko oli jo edellisenä iltana soitellut, että olo on hieman kipeä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun miehelle iskee flunssaa päälle kisojen aattona. Taitaa olla hermoista kiinni. Marko oli pahasti tukossa vielä sunnuntaina, mutta ei kuulemma pahasti haittaisi tositoimia. Hän oli menossa keskelle ennen treenaamattomille alueille mun suunnatessa Markon löytämälle edellisen reissun parhaalle paikalle. Tarkoitus oli, että pyydän siinä niin kauan kuin kalaa tulee ja siirryn sen jälkeen joko piilokarille etelään tai ahvensaaren laitaan itäänpäin. Kisapaikalla oli jo reilusti porukkaa, kun tulimme perille ja myöhemmin paljastui, että tuhannen raja oli melkein mennyt rikki. Sopivasti siirtymän alkaessa alkoi melkoinen lumisade. Minä jättäydyin perälle ja annoin etupään tampata jälkeä. Porukka jakaantui suurinpiirtein niin, että pohjoiseen/itään meni 2/3 ja loput lännen suuntaan. Käveltyäni kymmenisen minuuttia törmäsin Harriin, joka oli yllättäen tulossa samalle suunnalle. Kävelimme aikamme yhdessä ja tiemme erosivat, kun mun oli lisättävä vauhtia, jotta ehtisin ajoissa omalle aloituspaikalleni Kukassaaren laitaan. Lumisade oli tässä vaiheessa aivan tolkuton, enkä meinannut kunnolla nähdä, kun märkä lumi tuiskutti suoraan laseihin. Loppumatka oli aika raskas, kun jälki loppui ja osin joutui kahlaamaan sohjossa. Yleisestikin osa alueesta oli tosi hyväkulkuista, mutta osin erittäin upottavaa vesiloskaa. Perille kuitenkin päästiin eikä matalikolle tullut kuin kymmenisen henkeä. Ensimmäinen reikä ja välittömästi ahven. Tukevampi asento, mutta sen jälkeen oli hiljaisempaa, kunnes iski vielä kiiski. Toiverikkaana uusille rei'ille, mutta kolmen tyhjän reiän jälkeen tuli taas yksi ahven. Tätä sitten jatkettiin koko matalikon alue. Saalis ensimmäisen 1.5 tunnin jälkeen oli kahdeksan ahventa, jotka tulivat seitsemästä rei'ästä. Eli siis ykkösahventa enemmän ja vähemmän. Olisi pitänyt liueta paikalta jo aikaisemmin, mutta en vain osannut, kun toivoin, että kalat joltakin kulmalta tai syvyydeltä löytyvät. Vielä kun niitä tuli tasaisen huonosti ja muutamat muut saivat sentään jotain viiden kalan putkia, niin heiluin siellä turhan pitkään. Toisekseen etsin tässä vaiheessa sopivia vehkeitä. Vaikutti tosiaan siltä, että ketju ja silmä eivät tänään toimisi, vaan oli otettava tapsivehkeet kärpäsentoukkien ja survareiden kera. Selvästi eka kala otti ihan yhtä hyvin, mutta tapsilla syönti jatkui pidempään. Niin ja pohjoispäästä matalikkoa löytyi hyvin särkeä. Jos ei ahven tuntunut ottavan, niin särki kyllä otti oikein mallikkaasti ja oli huomattavasti isompaa. Tässä vaiheessa pohdin vaihtoehtoja. Selvästi syönti oli totaalisen huono ja arvelin kolme kiloa olevan tänään kova sana. Vastapäätä olevan karin taakse oli kertynyt reilu kymmenen kaverin rypäs. Olin treenannut karin toisen puolen, enkä ollut saanut sieltä mitään, mutta selvästi toiselta puolen tuli. Tässä vaiheessa tein virheen enkä käynyt tsekkaamassa tilannetta. Myöhemmin kuulin Harrilta, että siitä oli tullut ihan kohtuullisesti ja mies oli itsekin saanut siitä suurimman osan 1.4 kilon saaliistaan. Eikä hän ollut ollut siinä kauaa, vaan oli jatkanut edelleen matkaa ylöspäin. Luultavasti se olikin sen seudun paras paikka, mutta en jaksa uskoa, että siitä olisi kovin suuria saaliita nostettu. Tässä vaiheessa kallistuin piilokarin suuntaan. Ahvensaari oli kohtuullisen kaukana ja sen laidassa näytti olevan tasaisesti porukkaa. Karilla oli yksi tai kaksi, koska etäisyyksiä oli vaikea arvioida. Karilla oli kuitenkin mahdollisuudet isoihin kaloihin. Niitä ei tarvitsisi saada kovin paljon, kun oltaisiin äkkiä ylhäällä vähäkalaisessa kisassa. Siispä vauhdilla kohti karia. Vauhdikas eteneminen loskassa sai koneen kiehumaan. Siispä Tervasaaren luona oli hyvä hengähtää ja vetää henkeä. Siinä oli pari henkeä kytiksellä, mutta homma oli niin aneemisen oloista, että jatkoin suoraan matkaa. Heitin pari reikää välille ja sainkin muutaman ahvenen, mutta olivat jälleen ykkösreikiä. Karin päällä oli pari hemmoa ja lisäksi yksi lähestyi paikkaa samaan aikaan kuin minä. Mies oli vetänyt melkoisen särkikasan jään päälle ja veti niitä kiroilun säestyksellä lisää aina muutaman ahvenen tullessa silloin tällöin. Löysinhän minäkin oman särkireikäni, josta yhden särjen jälkeen tuli 200 grammainen ja sen jälkeen särjentulo jatkoi. Muutaman särjen jälkeen tuli taas jonkin verran ahventa. Heittelin reikiä ympärille ja joistakin tuli pari kalaa. Palaamalla vanhoille rei'ille tuli taas pari ahventa ja tietysti särkiä. Koko ajan oli kuitenkin toive päällä, että isompaa löytyisi. Siinä mielessä oli positiivista, että ehkä noin 2/3 rei'istä tuli jotain kun treenauksessa suhde oli ollut huomattavasti huonompi. Kaloja pääsi irti kohtuuttoman paljon. Tarkistelin jo pariinkin otteeseen koukun kärkiä, mutta ihan kunnossa ne olivat. Epäilin jo ongelmia nostotekniikassa, mutta loppujen lopuksi ongelma vain nähtävästi oli, että kalat ottivat niin todella nihkeästi. Markolla oli ollut nimittäin aivan samanlaisia ongelmia. Kun aikaa oli jäljellä tunti, niin tiesin, että sen kari oli katsottu. Laskeskelin, että tällä vauhdilla mentäisiin noin kiloon ellei isoja tulisi. Oli aika miettiä, mitä tehdä. Ihan länsiranta oli käytännössä täysin autio. Alkuperäinen ajatus oli mennä sinne, mutta tässä vaiheessa kamelin selkä oli jo katki. En kertakaikkiaan viitsinyt lähteä urakoimaan sinne rannalle toivoen jättipottia joka olisi enemmän kuin epätoivoinen ajatus. Muullakin ympärillä liike oli niin kovaa, että selvästi mitään kelvollisia paikkoja ei ollut lähellä tarjolla. Vähän matkan päässä keskellä oli selvästi myös jotain, sillä siinä oli ollut tasainen miehitys, mutta siinäkin oli sen verran elämää, että laskeskelin sen olevan vastaava paikka, kuin mitä mulla oli jo tuossa. Olisihan sen voinut käydä katsomassa, mutta eipä jaksanut sinne asti. Siispä tein tylsän ratkaisun ja jäin karille pyytämään kiloa täyteen. Periaatteessa siinä oli paljon korkkaamatonta aluetta, josta olisi voinut tärpätä kunnollakin, mutta oikeastaan tiesin, ettei tärppäisi. Tein kuitenkin aika laajaa lenkkiä siinä ympäristössä ja suhteessa viimeinen tunti oli varmaan paras. Tosin silloinkin jokaisen pienen tirriäisen joutui pyytämään erikseen eikä kunnon ottia ollut havaittavissa. Noin puolta tuntia ennen päätöstä sillä suunnalla tapahtui joukkopako ja varmaan kolmasosa lähti jo silloin takaisinpäin. Takaisin kävely sujui aika apeissa tunnelmissa. Kaloja oli noin kilo, jolla ei pitkälle pötkittäisi. Arvelin kuitenkin, että sillä olisi sijoituttu puolivälin paremmalle puolen. Näin olisi varmasti ollut mikäli muualla olisi ollut yhtä nihkeää kuin vasemmassa reunassa. Punnitus paljasti saaliiksi 956 grammaa. Harmillista, kilo jäi vain tavoitteeksi. Mun ohittaessa puntarin pikku pussia oli paljon ja vain kaksi yli kolmen kilon säkkiä. Koska olin vasemmalta reunalta loppupuolella ainakin Katosselän porukoista ja ennen keskeltä tullutta tosi isoa lössiä, niin senkään todistusaineiston mukaan vasemman puolen lähiselkä ei ollut mikään kultakaivos. Näin Harrin heti punnituksen jälkeen. Mies oli sentään saanut 1.4 kiloa, jotka olivat kuulemma tulleet ihan muutamasta reiästä, kun taas muuten oli ollut aika kehnoa. Oli kuitenkin oman autokuntansa paras. Markoa saikin sitten odotella tovin. Mies oli pilkkinyt hienosti, sillä saalista oli kertynyt lähemmäs 3.5 kiloa, mikä oli tänä päivänä hyvä saalis. Ja mikä huikeinta, lähes kaikki kalat olivat tulleet viimeisen tunnin aikana. Mies oli lähtenyt Karjusaaren eteläpuolelta noin puolesta välistä ja pilkkinyt sitä kohti Haapasaloa. Sieltä hän oli koukannut pohjoiseen ja Haapasalon rannalla takaisin etelään. Tässä vaiheessa parin tunnin saalis oli ollut kolme ahventa ensimmäisen parin tunnin aikana. Haapasalosta työntyvien ulokkeiden kohdalla oli aika tehdä ratkaisuja, kun aikaa oli jäljellä noin puolitoista tuntia. Tämän jälkeen hän suuntasi Kivikkoluodolle, josta tuli kalaa, mutta hiljakseen. Marko kuitenkin hoksasi, että joku nainen veti ulompana diagonaalityylillä hyvin kalaa. Siispä sinne viereen eli Kivikkoluodosta luoteeseen päin. Siellä kohtaa oli joku pieni karin tynkä, josta hän onnistui vetämään parista reiästä kolmisen kiloa. Markon suoritus oli siis suorastaan loistava, kun mulla meni enemmän ja vähemmän heikosti. Siis autokunnallisesti keskimäärin ihan hyvin. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Itse kisoja varten täytyy kuitenkin lähteä sillä asenteella, että tapsi ja toukkahommiksihan tämä menee. Pilkin värillä en hoksannut olevan valtavaa merkitystä. Pilkin itse lähinnä messinkisellä, mutta se nyt johtui osittain kapeasta varastosta sillä puolen. Toukan väreistä punainen toimi parhaiten. Toukan piti olla kunnossa ja survari auttoi asiaa, vaikkakaan sillä ei ollut niin merkitystä kun syönnin sai päälle. Tosin mulla taisi pitempi putki napsahtaa päälle tasan kahdessa reiässä. Mitenkä sitten tästä eteenpäin. Perusajatus on, että vasen puoli hylätään täysin. Siellä ei ole yksinkertaisesti potentiaalia, vaikka porukkaakin olisi vähän. Toisekseen ei mulla ole enää motivaatiota lähteä sinne kairaamaan. Lähdemme sillä ajatuksella, että Marko treenaa löytämänsä paikan ja sen ympärystää eli keskustaa. Minä taas keskityn oikean ylälaidan saarivyöhykkeelle. Ajatus on, että löytäisimme kaksi hyvää paikkaa. Nyt löydetyssä paikassa on se ongelma, että jo nyt porukkaa oli sielläpäin paljon ja kuinka paljon siellä tulee olemaan väestöä varsinaisissa kisoissa. Hommassa on siis omat riskinsä. Järvi on mielenkiintoinen, mutta vaikea. On varmaa, että myös varsinaisissa kisoissa kolmella kilolla ollaan ylhäällä. Harjoitusreissu 22.2.2004Tunnuslukuja Painoa harjoituskaloilla oli 2960 grammaa, jotka kertyivät 101 ahvenesta. Lisäksi oli noin 4 särkeä ja yksi lahna. Minulla oli neljä suurinta ahventa, jotka painoivat 140, 260, 280 ja 300 grammaa. Muut ahvenet olivat alle 40 grammaisia. Keskipaino ilman suuria oli 20 grammaa ja isojen kanssa 29. Epäilisin, että sain ehkä muutaman kalan enemmän kuin Marko, mutta ero ei varmaankaan ollut valtavan suuri. Uusi reissu ja uudet kujeet. Sävelet olivat tällä kertaa selvääkin selvemmät eli Marko meni treenaamaan esikisapaikkojen luo ja minä painoin vauhdilla ylös oikealle. Käytännön tekninen toteutus meni niin, että jätin Markon kisakanslian luo ja lähdin itse kiertämään järveä traktorilla eikun Toledolla. Kierto kesti yllättävän kauan ja Luumäkiläisille lumiaura tuntuu olevan ihan tuntematon laitos siksi karmeat urat isolla sivutiellä oli. Harhailin hieman ja tutustuin paikalliseen lähiöarkkitehtuuriin, mutta niin vain viimein pääsin parkkeeraamaan autoni Hernetsalmen suulle. Lappilaisia perinteitä kunnioittaen päätin treenata ihan takarajalta lähtien. 15 minuuttia ja kolme reikää eikä mitään. Sen verran meriittejä kuitenkin, että päivän syvyysenkka, 12 metriä, tuli tehtyä. Tässä vaiheessa Marko pirautteli ja kyseli kuulumisia. Mies ei vielä ollut ehtinyt aloittamaan, vaan tarpoi parhaansa mukaan sohjossa. Nähtävästi kylmä ei ollut päässyt vaivaamaan. Minä jatkoin lahtea vauhdikkaasti pitkällä reikävälillä. Männikkösaari oli pirun nätin näköinen ja edusta palkitsi viimein ahvenella - siis yhdellä. Näin myös seuraavasta ja sitä seuraavasta. Hienoa, kolme kalaa kasassa. En vain jaksanut millään uskoa, että rei'istä ei tule muuta, mutta eipä näkynyt auttavan, vaikka yritti pelkällä survarilla ja tapsilla. Alun siis pilkin koukulla mutta ehkä neljän sentin tapsilla. Kytölahden oikaisin suoraan lävitse kuitenkin tasaisesti reikiä porailemalla. Kaloista ei kuulunut pihahdustakaan. Tommyn porauspalvelu oli työskennellyt tässä vaiheessa noin 15 reiän edestä enkä ollut survarikokeilua lukuunottamatta vaihtanut vehjettä koko aikana. Tässä vaiheessa otin kuitenkin juuri ennen reissua virittämäni messinkiseen pilkkiin noin 10 sentin tapsiin virittämäni Jullin punavalkomorrin. Seuraava reikä ja kalaa alkoi tulla aivan solkenaan. Jo vähän puutosoireista kärsivänä otin noin seitsemän kalaa ylös ja tein sen jälkeen parin kymmenen metrin siirtymän. Ja sama homma jatkui. Tässä vaiheessa olin jo ylentämässä Jullia gurun asemaan, tyhjentämässä pankkitiliä ja lähtemässä Rovaniemelle ostamaan valittuja paloja miehen pajalta, mutta päätin vielä koittaa ketjupeliä kahden kalan jälkeen. Syönti jatkui jos vielä entistäkin hurjempana. Njaah, se taisikin olla paikasta kiinni. Jätetään se Rovaniemen keikka sittenkin toiseen kertaan. Meni paikain aika vauhdilla enkä jäänyt sen kummemmin testaamaan sitä. Sain parista reiästä vielä jotain, mutta nihkeämmin. Keskeltä ei tullut mitään, mutta Kuikkoniemen laidasta tuli vähän joka reiästä, mutta koko oli surkean pientä ja otti aika nihkeää. Kalaa löytyi myös Julian (vene) perän takaa melkein rantapuskien vierestä, jossa oli vielä noin nelisen metriä vettä. Kun oltiin jo päästy Julian myötä tunnelmiin, niin oli aika siirtyä Naimasaarta kohti. Keskellä aukkoa tuli ensin särki, sen jälkeen 140 gramman ahven ja sen jälkeen pieniä tuli useampikin. Ihan Naimasaaren rannasta ei tullut mitään, mutta kun siirtyi vähän ulommas viiden-kuuden metrin vedelle, niin johan rupesi taas kolahtelemaan. En jäänyt kuitenkaan missään tuleen makaamaan, vaan annoin kairan laulaa. Siinä lähistöllä oli myös toinen ukko huvipilkillä. Oli aika keskellä ja näkyi saavan harvakseltaan, mutta ei erikoisen tiheään. Naimasaaren ja Korpisaaren väli oli aika hyvää vettä ja vähän ja useammasta reiästä tuli kalaa. Yhdestä reiästä tuli jopa sellainen vajaa kolmisatanen. Pari reikää eteenpäin laskin pilkin ja tuli pieni. Laskin takaisin ja yhtäkkiä pohja oli hypännyt puolisen metriä ylös. Vähän nypyttelyä ja kunnon kala kiinni. Varovasti ylös. Sellainen kolmisatanen. Takaisin ja pohja oli hypännyt taas puolimetriä ylös. Kumma tämä Kivijärvi, kun pohja seilaa minne sattuu. Olikohan ne isot ahvenet alla syynä, sillä taas tärppäsi kunnon peto eli samaa kokoluokkaa kuin muutkin pedot. Korpisaaren rannan läheltäkin tuli joitakin, mutta vähän harvakseltaan. Siitä siirtymää Sikosaaria kohden. Väliltä ei tullut mitään, mutta Sikosaarten vierestä tuli taas harvakseltaan pientä. Paikka oli myös oikeastaan ainut, jossa oli enemmän kairailtu sinä viikonloppuna. Tässä vaiheessa Markolla alkoi olla ikävä kotiin, joten minäkin lupasin lähteä tallustelemaan autoa kohti. Noukin ensin muutamat kalat Sikosaarten laitamilla lähinnä vanhoja reikiä testailemalla. Sitten siirtymä Naimasaaren ja Ruokosaaren väliin. Saarten välissä meinasi tulla hasardi, sillä kairattuani ihmettelin, että miksi pilkkiä ei meinaa millään saada upotettua syvemmälle. No, eihän sitä saa, kun pohja on vastassa. Vettä ei jään alla ollut taatusti ainakaan 20 senttiä enempää. Kaloja ei sieltä kuulunut. Ei myöskään muualta, kun koukkasin Hirvisaaren ja mantereen välistä ja kävin Kuikkoniemen reunan luona. Tosin eipä siihen monta reikääkään tullut kairattua. Samaan aikaan toisaalla: Marko oli aloittanut Kivikkoluodon kupeesta. Mies seilaili luodon ympärillä. Kalaa oli tullut ihan kohtuullisesti, mutta ei mitään hirveitä. Sieltä mantereen puolelle ja tutkimaan ulospistävää lonkeroa. Ei ollut kuulemma oikein lonkeroa löytynyt. Parista reiästä kalaa tuli, mutta muuten oli hiljaista. Siirtymä 7.5 metrin patille. Siinäkin kalaa tuli ihan kohtuullisesti (eli parista reiästä tämäkästi, mutta muuten tyhjää), mutta kuulemma paikka on aika pieni ja ympärillä on julman syvää, josta kaloja ei oikein löytynyt. Matka jatkui alaspäin kohti kutosen pattia. Siinä oli jo päivällä ongittu ja vanhoja reikiä löytyi. Kalaa tuli kuulemma kolmesta vierekkäisestä reiästä reippaasti, mutta sen jälkeen oli tullut taas tyhjiä reikiä. Selvästi paikassa on kuitenkin pelipaikan henkeä, mutta ongelmana on, että tyhmäkin tajuaa sen kartalta. Lopuksi Marko teki vielä siirtymän Huoltosaaren ja Työsaaren pohjoispuolelle, joka ei sekään ollut kalaton. Siitä siirtymä kutosen käyrää myöten Eteissaarta kohden. Tässä vaiheessa loskapaska sai kairauskäden vapisemaan, joten vuorossa oli siirtymä rannalle ja kahden viikon jäähylle. Ai niin jossain välissä Marko onnistui kiskomaan 280 gramman lahnan. Ei kuitenkaan uskaltanut kertoa pyyntipaikkaa, ettei kukaan tule pääse jaolle. Mies kun on tappiolla isoissa ahvenissa 7-0, niin hän yrittää ainakin vimmatusti voittaa iso lahna sarjan. Pohdintaa: Tässä vaiheessa alkoi selviämään, että mikä on homman juju. Ensinnäkin kaikkein oleellisinta on, että vettä on välillä 4-8 metriä. Olisinkohan saanut yhtään kalaa tätä matalemmasta, vaikka kävin kyllä useaan otteeseen yrittämässä. Oikeastaan hommasta pääsee hyvin jujulle, kun katsoo kartasta 6 metrin käyrää. Kalaa löytyy ihan keskeltä selkääkin, kunhan syvyys on oikea ja mielellään vielä saisi löytyä jotain penkan reunaakin. Kalaa tuntuu olevan myös tasaisella, mutta reunat selvästi keräävät kalat isompiin parviin. Testailin eri pilkkejä sillä seurauksella, että mitään kovin suurta ja syvällistä ei tullut selville. Punainen tuntuu toimivan niin toukan kuin morrin värinä. Pilkin värinä messinki on ainakin ihan toimiva, mutta muitakaan ei ole poissuljettu. Loppupäivästä pilkin ketjulla ja silmällä ja kala tuntui ottavan ihan hyvin näihinkin. Isoista suurimmat tulivat nimenomaan tällä kombinaatiolla. Oikea reuna oli selvästi rehevämpi kuin vasen puoli ja muutenkin kaikin puolin lempeämpi. Kalaa tuntui myös olevan paremmin, mutta osaltaan varmaan vaikutti se, että vasemmalla tuli varmaan pilkittyä vähän liian matalassa. Kala on kyllä edelleen tosi pientä isoja lukuunottamatta ja juurikaan yli 30 gramman kaloja ei vain ole. Joukossa on harmittavan paljon sellaista 15 grammaista, joka vielä ottaa tosi nihkeästi. Sillä ei kisoissa paino kerry. Tässä vaiheessa mieli on siinä mielessä hyvä, että nyt on ainakin jonkinlainen tunne siitä, että mikä jutun juoni on. Viimeisellä viikolla pitää tsekata onko syvyydet vielä samat ja tarkastella pelipaikat ja vaihtomestat paremmin lävitse. Jatkosuunnitelmat: Viimeinen harjoittelureissu tehdään viikkoa ennen karkeloita. Homma menee niin, että minä jatkan tutkimuksia samalla suunnalla ja Marko omalla suunnallaan. Ellei ihmeitä satu, niin luultavasti nämä suunnat ovat myös ne, jonne me suuntaamme myös kisoissa. Kummassakin alueessa on potentiaalia hyviin tuloksiin ja homma riippuukin paljon siitä, että minne porukka suuntaa. Harjoitusreissu 6.-7.3Tunnuslukuja Lauantaina mulle 41 ahventa ja yksi särki, painoa yhteensä 850 grammaa. Markolle 62 ahventa, 11 särkeä ja yksi kiiski. Sunnuntain saalis 86 ahventa, neljä särkeä (kaikki samasta avannosta). Suurin ahven oli 120 grammainen ja sen lisäksi pari 50-70 grammaista. Painoa sunnuntain kaloilla oli aika tarkkaan 2 kiloa. Keskipaino liikkuu koko ajan siinä 20 gramman tietämillä, sunnuntaina tuli jonkin verran isompia ja keskipaino liikahti yli 20 gramman. Lauantaina olin tällä kertaa liikenteessä uuden vanhalla autolla, minkä käväisin viikolla ostamassa vaimon kanssa. Markokin oli tulossa samana päivänä, mutta kun jäi vain päiväksi, niin tulimme kumpikin omalla kyydillä. En nähnyt miestä koko päivänä, mutta puhelimella olimme kyllä kovasti yhteydessä. Heitin auton parkkiin länsirajalle salmen suulle, heitin repun pykälään ja tallustelin koillisnurkan kalavesille. Ajattelin olla yötä teltassa. Siinäpä olisi lähellä pelipaikkoja, eikä tarvisi tehdä siirtymiä mihinkään suuntaan. Leirin heitin pystyyn Korpisaaren nokkaan, jossa sattuikin olemaan juuri kelkkamies pyytämässä. Heitin teltan pystyyn ja syöpäsin vähän ennen kuin aloin hommiin. Aloitus Korpisaaren pohjoispuolelta, joka ei antanut mitään. Kalaa tuli vasta siinä vaiheessa, kun siirryin Naimasaaren ja Korpisaaren väliselle kannakselle. Jatkoin matkaa läheltä Kuikkoniemen rantaa, josta nousi parisen kalaa. Kävin myös kurkistamassa Saunalahteen, mutta sielläkään ei kummoisia näkynyt. Ihan pari ahventa. Koivusaaren eteläpuolelta työntyvällä kannaksella tuntui olevan vähin kalaa, mutta sielläkin homma oli aika reikäkohtaista, kuten vähän joka paikassa. Koivusaaren itäpuolen kivikolla kalaa oli yllättävänkin matalassa. Nähtävästi muutkin olivat saaneet, kun reikää oli melkoisen paljon. Oikaisin suoraan lahden yli ja kairailin reikiä tasaisin väliajoin. Tyhjää, tyhjää ja tyhjää. Sepänniemen kivikolla oli kairailtu valtavasti. Minäkin sain siitä jopa yhden ahvenen, mutta turhapa siihen reikäpaljouden keskelle oli jäädä kuikuilemaan. Koukkasin Sepänniemen salmen eteläpuolelta kohti Korpisaaren laitaa eikä edes nykäissyt. Suoraan sanottuna rupesi jo kyllä tympimäänkin. Korpisaaren itäpuolelta sentään tuli jotain, ettei tarvinnut ihan apatiaan vajota. Myös eteläpuolen kivikossa tuntui olevan kalaa, mutta toivottoman reikäkohtaisesti. Siinäpä se sitten alkoikin jo olla päivä pulkassa kun löntystelin teltalle. Marko oli samaan aikaan pyörinyt Haimilanselällä ja oli jäänyt aika epätietoiseen olotilaan. Vanhat paikat olivat antaneet nihkeän oloisesti eikä oikein uusiakaan ollut löytynyt. Kymppimetristä oli sentään löytynyt jotain reikiä ja yksi kolmen metrin nokka oli antanut ihan kohtuullisesti, mutta siellä oli käynyt muutakin porukkaa eli tiedossa oli sekin. Vaikeata oli kummallakin. Teltalla huomasin unohtaneeni spriipullon autoon, joten ennen ruokailua piti lähteä vielä lenkille. Siinä samalla sitten siirsin sen Saunalahden rantaan. En tiedä oliko paikkoja aurattu reeniä varten vai mitä, mutta auton sai kyllä yllättävänkin hyvin parkkiin, minne sitten menikin. Takaisin teltalle ja viimeinkin ruuanlaittoon. Nälkä oli tässä vaiheessa karmea, mutta en siltikään jaksanut syödä loppuun tekemääni mega-annosta. Illalla ennen pimenemistä oli vielä aikaa käväistä kiertelemässä lähialueilla katselemassa reikätiheyksiä. Kyllähän se oli vähän kuin pommituksen jäljiltä eikä tyhjää aluetta juurikaan ollut - ainakaan järkevissä paikoissa. Illan pimetessä lämpötila laski myös reilun pakkasen puolelle eikä ulos viitsinyt jäädä kykkimään. En edes viitsinyt yrittää nuotion tekoa Korpisaaren synkeän koivikon keskellä. Ei siellä näkynyt oikein nuotioon kelpaavaa ainesta. Siispä telttaan muutaman makuupussin sisälle. Sitä ennen piti kuitenkin repiä housuihin jäätyneet kengät pois. Oli muuten yllättävän tiukka homma. Makuupussissa makoileminen on ihan miellyttävää lämmön levitessä sisälle. Tietysti kun olotila oli oikein mukava, niin iski hillitön paskahätä. Ei siinä auttanut, kuin kömpiä kirpakkaan ulkoilmaan, vaikka kuinka yritti otsasuonet pullistellen pidätellä. Siinä ulkona pyöriessä katselin kateellisena lahden vastapään kämppään, jonka valot paistoivat niin kotoisana mun suuntaan. Yö meni aika levottomasti. Ulkoilma oli niin pirskatin kylmä, että nenä jäätyi, jos sitä piti vähänkään esillä ja alta päin taas kylmä tuntui juutavan enemmän ja vähemmän. Tuntui, etten nukkunut yön aikana silmällistäkään, mutta meni se sen verran nopeasti, että taisin minä jossakin välissä torkahtaakin. Aamu oli ihan karmea., kun piti kömpiä lämpimästä teltasta ja heittää kylmät kamppeet päälle. Paleli niin helkutisti ja oli ihan tolkuton horkka, että piti käydä ensin juoksemassa saari ympäri, että sai vähän lämpöä päälle ja tehtyä aamupalan, joka käsitti lähinnä eilisen ruuan lämmitystä ja jäätyneitä karjalanpiirakoita. Uusi päivä ja liikkeellä ensimmäisenä. Telttanukkumisen etuja. Suuntasin Korpisaaresta kaakkoon seuraavasta saaresta pistävälle nokalle. Jännittyneenä tarkastelin, että mitenköhän toukille oli yön aikana käynyt. Kun kerran toukkarasiaa sai käyttää helistimenä, niin tuloksen tiesi avaamattakin. Tämä päivä pilkittäisiin varsin vetkuilla toukilla. Kaiken lisäksi toukkia oli niin vähän, että loppupäivästä ne olivat aika vähissä. Aamulla keli oli kuulas ja ääni kuului tosi kauas. Siispä kuuntelin muutaman parin jutusteluja kalatilanteesta. Hyi minua. Lähdin itärannasta nokkaa pitkin länteen löytämättä sen kummemmin kaloja. Vasta mentyäni juotin toiselle puolen kalaa alkoi tipahtelemaan. Ja yllättävän hyvin, sillä kairasin kymmenkunta reikää harvalla välillä ja varmaan kahdeksasta tuli jotain. Koko oli tosi pientä, mutta mistään muualta en ollut löytänyt kalaa noin laajalta alueelta. En vain uskaltanut juuri koukkailla, kun pari pilkkijää oli siinä lähistöllä, jotten herättäisi turhaa kiinnostusta. Huitelin Sikosaarten välistä toiselle puolelle ja porkkasin hetken reilun kympin syvännettä. Siinä tuntui olevan kalaa, mutta vain yksittäisiä kappaleita. En jaksanut sen kummemmin jäädä siihenkään pyörimään vaan tähtäsin kohti itään pistävän matalikon nokkaa. Ihan nokasta kalaa ei irronnut, mutta vähän lähempänä rantaa alkoi kummasti osumaan ja keskikoko oli selvästi reilumpaa. Pari muutakin kaveria sattui siihen samaan aikaan. Kaikki olivat niin kuin ei olisivat saaneet mitään, mutta kaikkihan siitä repivät kalaa. Porukat häipyivät selän yli, kun taas minä kävin tarkistamassa Ruokosaaren kivikon. Siellä ei sen kummempaa kuten ei Ruokosaaren nokassa matalampaa lähestyttäessä. Sieltä hurautin Sikosaaren rantaan ja sieltä edelleen Korpisaaren kolmosen matalikolle saaden vähin, mutta ei erikoista. Tässä vaiheessa kello oli jotain kahden paikkeilla ja taakse oli jo jäänyt 6.5 tehokasta kairailua. Ajattelin vielä käväistä tsekkaamassa Hirvisaaren luona ennen paikalta häipymistä, mutta tässä vaiheessa oli pakko käydä tankkaamassa, kun jalat löi lenkkua ja heikotti armottomasti. Jäätyneet karjalanpiirakat umpitönkön kinkun kanssa ei ole suurinta herkkuani, mutta menettelihän se näin tervehampaisena. Iltapäivän pyörähdyksen tein Hirvisaaren luokse, joka oli yksi aloituspaikkavaihtoehto. Se oli kuitenkin möyhennetty pilalle enkä saanut noin kymmenen reiän työskentelyllä kuin kaksi ahventa. Siis sen paikan saattoi hylätä. Eipä olisi uskonut, että siitä vetäistään voittosaalista. Olin aikaisemmin päivällä nähnyt kuinka kelkkamiehet olivat käyneet selvän täsmähyökkäyksen Naimasaaren ja Hirvisaaren välisessä lahdessa, joten kävin tarkastelemassa vanhoja jälkiä ja olihan siellä selvästi kalaa. Se olikin ainoa paikka, josta tuli kunnolla, vaikka sainkin Naimasaaren kupeesta muutamasta reiästä kalaa. Joka tapauksessa loppupäivä auringon paisteessa oli ollut selvästi aamuista heikompi. Näin viimeinen harjoitteluviikonloppu oli takana ja jännittäminen kisaa varten saattoi alkaa. Itse olin aika levollisin mielin ja odotin ihan kohtuullista suoritusta. Punainen väri tarkoittaa mun kisaharhailuja. Vihreällä värillä merkatut tarkoittavat hotspot paikkoja. Ja nämä perustuvat tosiaan lähinnä kuulopuheisiin, joten sijainnit voivat olla hieman väärässä kohtaa tai jopa täysin väärin. Kisaviikonloppu 13.4 - 14.4Tunnuslukuja Marko 859 g (416.), Tommy 841 g (433.) , Timo 736 g (515.), Mauri 642 g (576.) Joukkuesijoitus 95. Noudimme Markon kanssa Timon ja Maurin lentoasemalta ja porhalsimme vauhdilla kohti Luumäkeä. Tarkoitus oli ehtiä kokeilemaan kisa-alueen ulkopuolella systeemeitä ja syöntiä. Olimme perillä joskus kolmen aikaan. Heitimme kamppeet motellille ja sen jälkeen pikavauhtia järvelle. Pyörimme sellaisessa 4-8 metrin vedessä ja kala tuntui olevan ihan hyvin otilla. Joka jamppa sai kalaa ja sitä tuntui olevan laajalti. Vehkeistä ei taaskaan saatu sen kummempaa tolkkua, vaan kala tuntui ottavan parhaiten siihen, joka siiman päässä aina sattui killumaan. Illalla kävimme vielä rentoutumassa kisaa varten Luumäen motellin ravintolassa. Meidän lisäksi Merja Raskia kuunteli kourallinen muita. Laskeskelimme, että kun ynnää meidän iät yhteen, niin siitä olisi saanut seuraavaksi nuorimman iän. Päivä aukeni aurinkoisena eikä luvatuista sadepilvistä ollut vielä mitään merkkiä. Kisapaikalla kukin kävi hakemassa kassillisen toukkia kisaa ja osin myös seuraavan viikon PM:iä varten. Muuten ostokset taisivat rajoittua lähinnä tankkauspuolelle. Minä ja Timo olimme matkalla aika lähelle takarajaa oikeaan takanurkkaan, joten nestettä piti varata mukaan varsinkin kun oli luvassa lämmin päivä. Me olimme tosiaan matkalla takarajalle, kun taas Markon ja Maurin karavaani oli menossa Haimilanselälle aloituspaikan ollessa Kivikkoluodon syvän reuna luoteiskulmassa. Sieltä Marko oli onnistunut noukkimaan 3.3 kiloa esikisoissa viimeisen tunnin rutistuksella. Paikka oli saanut olla kohtuullisen rauhassa esikisojen jälkeen, mutta toisaalta siitä ei oikein ollut kalaa irronnut Markon tarkisteluissa. Hölkkäsimme Timon kanssa ensimmäisen kilometrin, jottei tarvinnut jäädä ruuhkaan seisoskelemaan. Lähtö oli taas aika epämääräinen ja vaikutti, että jälleen kerran virallinen puhuja taisi jäädä juttelemaan omiaan. Baana oli hyvä, että sitähän jolkotteli iloikseen. Huomasimme puolessa välissä, että ei ole mitään hoppua ja ehdimme perille oikein hyvin. Siispä löysäsimme askelta ja löntystelimme loppumatkan perille Ruokosaaren etelänokkaan. Kun siirtymäaikaa oli vielä kymmenisen minuuttia jäljellä, niin menimme piiloon Ruokosaaren taakse ja kurvasimme sieltä esiin vasta parisen minuuttia ennen H-hetkeä. Ensimmäinen reikä oletetulle paikalle ja tyhjää. Sivusilmällä näen, kuinka Timo kaivelee toukkia hangesta rasiaan. Toinen reikä vielä oletetummalle paikalle ja taas tyhjää. Tässä vaiheessa alkoi puseroon hiipimään tuttu tunne: ei kai aloituspaikka petä. Kolmas, neljäs, viides, kuudes, matalempaa, syvempää, sivumpaa ja tyhjää. Tarkkailua sivuille: Timo hakkaa hulluna reikää ilman merkkiäkään jarruttamisesta - siis ei kalaa. Keski-Suomen Kekin Ahti on myös siinä samassa niemessä eikä hänkään saa mitään. Timo lähtee painamaan selän yli Sikosaaria kohti. Huomaan, että Kekki vetää kalaa selällä suurinpiirtein kutosen käyrällä. Yksi heittoreikä välille, ei mitään, kuten ei myöskään keskisuomen miehen vierestä. Lisää reikiä samaa korkeuskäyrää eteenpäin ja vihdoin ekat kalat. Aikaa oli tässä vaiheessa mennyt 20 minuuttia. Ensimmäinen on kisan suurin kala, noin 30 grammainen. Pari muutakin tulee, mutta sitten hiljenee eikä pari seuraava anna taas mitään. Kekki tekee pitemmän siirtymän eteenpäin ja löytää taas kalaa. Prkl, kalamiehet on kalamiehiä ja muut turisteja. Taas loisena paikalle ja ohi. Tällä kertaa minäkin törkkään parempaa reikään ja lapan sellaiset 15 kalaa putkeen. En tiedä mistä johtuu, mutta yhdessä välissä en meinaa saada kaloja millään tarttumaan, vaan saan ylös vain puoleksi purettuja toukkia. Käytän varmaan viitisen toukkaa ja vähintään saman verran survareita noihin 15 kalaan. Tympii jo moinen, mutta kun ei tartu, niin ei. Olisiko johtunut osaltaan, että kalojen keskikoko vajosi 15 grammaan ja jopa alle. Kokeilen välissä pelkällä survarillakin, mutta ei ole hirveätä eroa toukka-survari sekoitukseen. Tässä vaiheessa tässä ympärillä on muutama useampikin kaveri, mutta kukaan ei oikein saa kunnolla, vaan liikkuminen on levotonta pyörimistä. Käsittääkseni tässä vaiheessa Peltosen Esakin pyörähti paikalla ja jatkoi matkaa. On niin heikkoa, että otan siirtymän Sikosaaren laitaan, jossa pari kaveria vinssaa kaloja. Sain paikalta reeneissä jonkin verran ja nytkin otan parista reiästä kalaa, mutta ihan yksittäisiä. Sikosaaren eteläpuolen syvänteellä on ollut kolme hemmoa aika liikkumatta ehkä 20 minuuttia. Varmaan Timokin on joukossa ja kohta siirrytään jo toisen kilon vetämiseen. Eihän sellainen käy päinsä, vaan onhan munkin päästävä osingoille. Heitän kuitenkin pari heittoreikää välille saamatta nykyäkään. Perillä totean homman yhtä nihkeäksi kuin muuallakin. Joku saa kalan silloin tällöin. Timo ei ole kuitenkaan tässä joukossa, joten mies lienee karannut eteenpäin. Tässä vaiheessa näkee, että porukka liikkuu tosi levottomasti. Kun joku saa vähänkään kalaa, niin pari syöksyy heti lähelle, jonka jälkeen taas pari lisää havaitsee asian ja niin edelleen kunnes paikalla on noin kymmenen hengen jengi. Pian kaikki huomaa, että ei täällä ole sen kummemmin kalaa kuin lähtöpaikassakaan ja niinpä paikalla on hetken perästä taas vain pari heppua. Porukka on pääosin syvänteen takapuolella, joten minäpä kairaan reiän etupuolelle. Tuttu tarina, ei mitään kuten ei parista seuraavastakaan. Siinä mietin sitten seuraavaa kohdetta. Olen jo lähdössä saaren toiselle puolen, kun päätän vielä heittää ihan lähelle kalliota reiän. Matalenee reilusti, mutta silti vielä kuutisen metriä vettä. Ja kalaa alkaa tulemaan heti. Vetäisen reiästä reilut kymmenkunta kalaa, mutta voi parat kun ovat pieniä. Särjet ovat selvästi isompia, mutta ei paljon lämmitä. Reikä hiipuu ja kairaan nelisen reikää samalle linjalle. Ei nykyn nykyä. Tsekkaan vielä ottireiän, mutta tyhjä se on. En muuten tainnut saada vanhoista rei'istä yhtään kalaa koko päivänä vaikka useampaan kertaa kävin yrittämässä. Kun takanakin otti oli harvanlaista, niin nostin jälleen kytkintä ja vaihdoin toiselle puolen. En saanut siitä reenissä mitään, mutta heitin silti pari reikää yhdestä ukosta kymmenisen metriä ulospäin. Kun tarina oli tutun omaista, niin tässä vaiheessa päätin suunnata Korpisaaren eteläpuolen kivikon länsipuolelle, josta löytyi ihan hyvä paikka reeneissä. Ehdin suunnata jo sinnepäin parin reiän voimin. Tässä vaiheessa näen, kuinka Timo on parkkeerannut Sikosaaren pohjoispuolen rantaan. Laukon sinne hullunlailla toteamaan tilannetta. Kuuleman mukaan mies on repäissyt tässä vaiheessa ensimmäiset ahvenensa ja aikaa oli kulunut noin puolisentoista tuntia. Paskaa oli käyty haukkaamassa myös Korpisaaren eteläpuolen pelipaikoilla. Vetäistyäni pari ahventa mietin homman kuviota. Kakkospaikka näyttäisi olevan tyhjä, mutta onkohan Timo ollut oikeilla mestoilla, kun en ollut hommaa saaren takaa nähnyt. Olin kyllä merkannut paikan karttaa ja siinä tuntui olevan kalaa laajalla alueella, joten ei siitä olisi oikein voinut mennä ohitse. Vielä kun alun porukka siltä suunnalta oli häipynyt jonnekin muualle, niin ei siinä varmaan sitten ollut kalaa. Sikosaaren reunassa oli ollut reeneissä kalaa vähin ja nytkin sain yhdestä reiästä kalaa ja Timokin näkyi saavan parista. Mitäkö tehdä. Sikosaaren oikea reuna oli selvästi pyytämättä ja siinä olisi reilut sata metriä pyytämätöntä vettä. Otti oli kuitenkin niin nihkeää sielläkin eli ei paljon eronnut aikaisemmasta. Kun en jäänyt aiemminkaan, niin miksi nyt. Siis eteenpäin käy miehen tie. Otin viimeisen aseeni tässä vaiheessa esiin ja heti ensimmäisestä reiästä tuli kala. Olisikohan tämä se PILKKI. Seuraavasta ei kuitenkaan iskenyt eikä itseasissa vajaasta kahdestakymmenestä seuravastakaan, mutta sitähän minä en siinä vaiheessa tiennyt. Olisinkohan moisia edes viitsinyt kairata, jos vain olisin tietänyt. Tässä vaiheessa oli jo tieto, että mun on turha jäädä lirkkimään yhtään mitään, vaan on pakko etsiä parempaa reikää ja/tai isoja. Funtsin jo, että paljonkohan kanssapilkkijät tarjoaisivat, jos huutokauppaisin vehkeeni pois. Ammutin kuitenkin tappiomielialaa lietsoneen kiusanhengen pois ja jatkoin yrittämistä. Koivusaaren eteläpuolen kympin monttuun oli parkkeerannut koko seudun isoin poppoo ja kun liikettä ei juurikaan ollut, niin kalaahan siellä vedettiin. Naimasaaren ja Korpisaaren välinen kannas oli kuitenkin aika tyhjä kun olin saanut siitä reeneissä isoja kaloja, niin sinne sitten. Kolmosen matalikolla pari äijää sai sen pari kalaa ja jutusteluissa paljastui, että toisen kaveri oli vetänyt sen kiloisen Kotkanselältä. Mutta eihän tänne juttelemaan oltu tultu, joten tielle käy miehen tie. Sen verran iso poppoo kiinnosti, että hyökkäsin porukkaan katsastamaan tilannetta. Itäreuna ei antanut, mitään mutta porukan keskeltä tuli 11 metristä yksi ahven. Selvästi porukan ydinheput saivat aika hyvinkin kalaa, mutta alue ei ollut tarpeeksi hyvä, jotta mun olisi ollut mitään järkeä jäädä joukon jatkoksi. Porukkaa oli liian paljon jaettavaan nähden ja olin toisaalta myöhässä tilanteesta. Kyselin myöhemmin hyvin saaneelta suksikaverilta saalista maalissa ja kuulemma pari kiloa oli tullut. Aikalailla mitä arvelinkin. Otin ryhmään sata metriä hajurakoa ja aloin taas pöljänä mättämään lisää reikää. Aikaa oli tässä vaiheessa noin tunti jäljellä. Päätin suunnata askeleeni Hirvisaaren ja Naimasaaren väliin, josta iski reeneissä jonkin verran. Porailin hiki hatussa tasaisesti reikää ja yllättäen kalat sotkivat hyvä reiäntekorytmin. Perkule, kun ei saa tehdä yhtä hommaa kerralla. Päätin kuitenkin vetää kaloja, joita tuntui tulevan ihan hyvin. Valitettavasti särkiä oli vähän liiankin kanssa joukossa ja ahvenet turkasen pieniä. Ei auta huuto ja valitus markkinoilla. Toinen ukko oli myös tullut apajille ja löysikin kalaa kymmenen metriä edempää. Siinä sitten kiskoimme pieni ahven/iso särki sekasaalista. Sain reiästä noin 20 ahventa ja tasan 11 särkeä. Kun reikä lopahti, niin kairailin lisää ympärille, mutta eihän sieltä mitään tullut. Oikeastaan en jaksanut uskoakaan, mutta miksi kairailin. Nii-in miksiköhän, eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tällä kertaa. Siinä vaiheessa aikaa oli niin vähän ja kun alueella oli selvästi kalaa eikä sitä ollut kairattu ja porukkaakin oli vähän, niin siihen kai sitä piti jäädä. Tai no jäädä, kun laukoin pöljänä ympäriinsä ja mätin parhaani mukaan reikää. Eikun ei löydy. Kun yksi jäppinen kairaili Hirvisaari - Naimasaaren juuri mun aikomaa linjaa pitkin läpi sen kummemmin saamatta, niin en jaksanut vaivautua siihen suuntaan vaan jäin pyörimään siihen 100 x 100 metriä alueelle. Sain vielä yhdestä reiästä kolme ahventa muutama minuutti ennen loppua. Lopussa ei tullut enää mitään. Saamattomuus tuli lopulta kalliiksi. Join marssia varten ja pistin verkkatakin päälle. Porukka laukkoi hulluna menemään, kun minä taas lähinnä käppäilin rauhassa menemään. Tulon kellotus tiesi, että ehdin hyvin silläkin vauhdilla perille ja toisekseen tiesin, että tarvittaessa voin kiskaista pari viimeistä kilometriä melkoisen kovaa. Yksi heppu arvioi saaliikseen parisen kiloa ja toinen kilon. Sanoi saaneensa perimmäisestä lahdesta tasan yhden ahvenen eli ei se kaikille antanut, vaikka voittopaikka sieltä löytyikin. Matkan kuluessa kaikki takaa tulleet painoivat ohitse. Laskeskelin, ettei mulla ole mitään hoppua enkä jaksanut alkaa tällä kertaa rääkkäämään itseäni. Lopussa hidastelin vielä sen verran, että oikelta tulleet kaksi heppua ehtivät mun ohitse. Niinpä saatoin huomata olleeni viimeinen jäältä pois tullut kilpailija. Ei ole ensimmäinen kerta, vaan jo 90 Rahajärvellä olin viimeinen ja ainakin Hattulassa viiden viimeisen joukossa. Olipahan törkeän kevyet siirtymät tällä kertaa. Enpä muista, että olisi kertaakaan ollut yhtä kevyttä loikata reiluun viiteen kilometriin. Kuulin heti maalissa, että Pöysti on tänään kingi ja kuulin samalla saantipaikan. Enpä olisi näin viimeisten reenien perusteella äkkiseltään uskonut. Näin ukonkin punnitusjonossa ja samaa pientä tikkua. Ei näkynyt juuri isompaa joukossa. Timo hortoili myös maalialueella ja nöyrästä kävelyasennosta oli havaittavissa onnistumisen aste. Paskasti meni. Punnituksesta läpi: mulla 841 ja Timolla noin sata grammaa vähemmän. Mulla oli lukumäärää paljon. Ehkä siinä 60 pinnassa, mutta keskikoko oli tosi pientä. Ei noilla saaliilla paljon henkseleitä paukutella. Funtsin, että pojilla on voinut mennä hyvin, kun syvällä tuntui nappaavan. Timo kuitenkin sanoi pahaenteisesti, että pojat eivät yllätä. Eipä niin, Maurilla reilu 600 grammaa. Markolla 18 grammaa enemmän, mikä tiesi, että viimeinen joukkuepaikka meni miehelle. Siinäpä vitutusta lisää kehnolle päivälle. Pojat olivat aloittaneet Kivikkoluodon kupeesta ja liikahdelleet Haimilanselkää ristiin rastiin. Parista reiästä tuli hyvin, mutta pääasiassa oli vähän hiljaisempaa. Nähtävästi siitä selältä ei tullut isoja tuloksia, sillä suurin säkki oli kahden kilon pinnassa, kun pojat läpäisivät punnituksen. Siinä mielessä reenauksesta jäi hyvä fiilis, että olin kyllä varmaankin huippupaikoilla ja toisaalta onnistuin kaivamaan alueelta useita hyviä paikkoja. Se, että reenatut paikat pettivät täysin on sitten toinen asia eikä sille oikein voi mitään. Alueelta vedettiin ehdottomasti eniten hyviä säkkejä eli potentiaalia hyvään tulokseen oli. En kuitenkaan jaksanut koko aikana uskoa, että niin heikoilla tuloksilla voi pärjätä, vaan etsin reilun kolmen kilon paikkaa. Sitä ei sitten löytynyt.
|