Yli kiloiset omissa porukoissa

Kilon harjusta voidaan pitää jo isona. Juuri rajan ylittäviä harjuksia tulee vielä kohtuullisen paljon, mutta siitä ylöspäin grammat ovat tiukassa. Meille kilon raja pysyi pitkään ylittämättömänä. Tämä johtui paljolti siitä, että pyytämämme vesistöt olivat niin pieniä ja kiloisia kaloja ei ollut näissä kovin paljon. Toisekseen emme siinä vaiheessa olleet oikein tajunneet, mistä isoja harreja pitäisi pyytää.

Vuosien varrella tietämys on kuitenkin kasvanut kaikilla saroilla ja niinpä myös kiloisia kaloja on tullut joka vuosi vuodesta 1997 asti. Trendinä on kuitenkin tähän päivään asti ollut, että tyypillisesti isoja kaloja tulee vain parina päivänä vuodessa. Määrää pystyisi helposti nostamaan keskittymällä enemmän tietopaikkoihin. Olemme kuitenkin jatkuvasti tutkineet uusia kalavesiä, mikä tietysti huonontaa saalista, mutta laajentaa tietämystä.

Pysyvänä tavoitteena on tietysti aina parantaa ennätystä ja ennenkaikkea saavuttaa uusia rajapyykkejä. Itselläni 1.5 kiloa on jo pitkään ollut tavoitteena, mutta vielä se ei ole onnistunut. Tiedän kuitenkin useampia paikkoja, joissa sen rikkominen on varmasti mahdollista ja näin ollen pitäisin tuota vain ajan kysymyksenä.

Tietysti kaksi kiloa on vähän sellainen haamuraja, joka kangastelee mielessä. Olen päättänyt, että mikäli joskus saan moisen kokoisen kalan, niin yritän saada sen mahdollisuuksien mukaan täytettäväksi. Ja sitten on tietysti rekisteriennätys, mutta siinä vaiheessa pitää jo olla rutkasti yläkerran apuakin hommassa mukana. Aina voi kuitenkin haaveilla ja nauttia niistä isoista, mitä saa. On ne sitten kiloisia tai pienempiä.

Harrin sivuilta löytyy lisää kuvia isoista harreista.

SijaPainoPituusSaantipäiväPyyntivälineSaaja
11700 58,5 14.7.2001 Bete Lotto HH [1]
21650 58 26.7.2003 Hare's Ear Nymph TS [1]
31650 57.5 18.6.2002 Nalle Puh HH
41530 3.5.2006 Perho pilkittynä IM
51520 56 19.6.2002 Vibrax HH
61450 53 17.7.2000 Vibrax MR [1]
71450 51 28.7.2003 Pheasant Tail Nymph TS
81400 56 26.7.2004 Klinkhämer TR
91400 52 28.7.2003 Klinkhämer TR [1]
101400 52 6.8.2003 Klinkhämer IM
111400 52 8.8.2003 Kuulapääpupa TR
121380 57 19.7.2006 Bete Lotto punavihreä TR
131350 53 7.8.2003 Kuulapääpupa punertava IM
141350 52 17.7.2000 Klinkhämer TR [1]
151330 52 20.7.2010 Vibrax TR
161300 54,5 1.9.2000 Bete Lotto TR
171300 52 16.7.2006 Klinkhämer TR
181300 52 22.7.2010 Musta Leech TR
191280 54 19.7.2006 Bete Lotto punamusta MR
201280 52 1.5.2006 Tapsipilkki TR
211275 55 14.8.2001 Bete Lotto TR [1]
221275 52 3.9.2000 Vibrax TR
231250 54 2.9.2000 Bete Lotto TR
241250 53 8.9.1999 Vibrax TR
251250 52 17.7.2000 Klinkhämer TR
261250 52 25.7.2003 Hare's Ear Nymph TS
271250 50 15.7.2006 March Brown MR
281240 54 26.7.2010 Vibrax TR
291225 52 3.9.2000 Vibrax TR [1]
301220 53 21.7.2006 Bete Lotto TR
311210 51 20.7.2010 Musta Leech LR
321200 52 30.8.1997 Veltic TR [1]
331200 52 30.8.2004 Vibrax TR
341200 51 21.6.2002 Vibrax TR
351200 50 20.7.2010 Musta Leech TR
361200 50 25.7.2004 Emma TR
371200 50 31.8.2004 Kulmakko streameri TR
381175 53 26.7.2004 Klinkhämer TR
391175 51 28.7.2003 Vibrax MR
401175 48 26.7.2004 Klinkhämer TR
411160 51 27.7.2010 Musta Leech TR
421150 53 8.9.1999 Kovakuoriaisjäljitelmä TR
431150 51 28.7.2003 Pheasant Tail Nymph TS
441150 51 5.8.1999 Kuulapää Red Tag TR
451150 51 22.7.1999 Bete Lotto TR [1]
461150 51 4.8.1999 Vibrax NP [1][2]
471150 50 21.7.2010 Musta Leech TR
481150 50 21.7.2004 Klinkhämer MR
491150 49 20.7.2010 Lotto LR
501150 48 14.8.2001 Vibrax TR
511100 51,5 18.7.2006 Bete Lotto TR
521100 51 7.8.2003 Kuulapääpupa harmaa TR
531100 50,5 17.7.2006 Streamer TR
541100 50 18.7.2006 Bete Lotto MR
551100 49 21.6.2002 Kuulapää kötöstys TR
561100 49 20.7.2010 Musta Leech TR
571100 49 17.7.2000 Vibrax MR [1]
581100 49 16.7.2007 Klinkhämer TR
591100 49 21.7.2010 Musta Leech TR
601100 48 28.7.2003 Woolly Bugger Olive TS
611080 51,5 19.7.2006 Bete Lotto punamusta MR
621080 51 20.7.2006 Bete Lotto punavihreä TR
631075 50 25.6.2004 Nalle Puh TR
641060 50 20.7.2006 Kuulapää Red Tag TR
651050 51 3.9.2000 Vibrax TR [1]
661050 51 20.7.2006 Musta Leech TR
671050 51 25.6.2004 Nalle Puh TR
681050 51 5.9.2000 Vibrax TR
691050 50 19.7.2006 Bete Lotto punavihreä TR
701050 49 2.9.2000 Vibrax MR
711050 48 27.7.2003 Vibrax MR
721050 47 28.7.2003 Klinkhämer TR
731050 46 27.7.2003 Vibrax MR
741050 45 27.7.2004 March Brown kuulapää TR
751040 49 20.7.2010 Lotto TR
761025 49 18.7.2006 Kuulapää Red Tag TR
771025 47 28.7.2003 Vibrax MR
781025 47 28.7.2003 Walker's Mayfly TS
791020 49 27.7.2010 Vibrax TR
801010 49 27.7.2010 Vibrax MR
811000 50 8.9.1999 Vibrax TR
821000 50 2.9.1998 Nalle Puh TR [1]
831000 49 29.6.2007 Bete Lotto TR
841000 49 19.7.2006 Kuulapää punainen pupa TR
851000 49 6.8.2003 Klinkhämer TR
861000 49 29.6.2007 Vibrax TR
871000 49 31.8.1998 Veltic NP [1]
881000 48 16.7.2000 Vibrax MR [1]
891000 47 14.8.2001 Vibrax TR [1]
901000 47 27.7.2003 Vibrax MR
911000 47 17.7.2000 Klinkhämer TR
921000 47 21.6.2002 Vibrax TR
931000 47 16.7.2000 Klinkhämer TR [1]
941000 47 29.7.2004 March Brown kuulapää TR
951000 46 26.7.2003 Vibrax MR
961000 46 27.7.2003 Klinkhämer TR
971000 45 28.7.2003 Kuulapääpupa TR

 

 
TR
Tommy Ryytty
MR
Miikka Ryytty
HH
Harri Hirvasniemi
NP
Niina Pöhö
TS
Tomi Sassali
IM
Iikka Meriala

Muutamia kommentteja listasta: Päivämääriä tarkastelemalla näkee, että suurin osa isoista kaloista on saatu joko syksyllä tai parina maagisena päivänä 16.-17.7.2000. Pääosa kaloista on mun saamia johtuen lähinnä siitä, että olen tehnyt eniten reissuja ja varsinkin kun Miikka on onnistunut missaamaan pari juuri niistä isojen kalojen syysreissuista. Listasta myös nähdään, kuinka maailma on epäoikeudenmukainen tai Ahti on oikukas antejaan jaellessaan - ihan miten haluaa sanoa. Sillä vaikka olenkin onnistunut pyytämään suurimman osan isoista kaloista, niin juuri ne suurimmat ovat onnistuneet kiertämään pyytöni. Ja lisäksi olen melkoisen varma, että yhtään yli puolentoista kilon harria en ole myöskään karkuuttanut. Varsinkin Harrin 1.7 kg harri on melko uskomaton. Miehen entinen ennätys paranee kertaheitolla lähemmäs kilon.

Mutta tämän takia tämä kalastus onkin niin hauskaa. Koskaan ei tiedä, koska se iso napsahtaa ja kenen onkeen.

Update 2002

Harri on näköjään keskittynyt pyytämään vain isoja. Aivan käsittämätöntä. Kolme yli 1.5 kilon harria, mutta ei yhtään kilon ja puolentoista välillä. Itselleni vain kolme yli kilon harria tänä kesänä ja nekin yhtenä päivänä alkukesästä. Miikka jäi jopa ilman, joten kesä oli heikohko isojen harrien kannalta katsottuna.

Update 2003

Tämä vuosi oli isojen harrien vuosi. Yhteensä yli kiloisia tuli meidän porukoille 21 kappaletta. Näistä oli tällä kertaa vain 7 minun saamia, mutta hyvähän se vain on, että junnutkin piristyy. Lisäksi kaksi uutta nimeä nousi listoille. Tomi on kalastanut jo pitkään, mutta on väistellyt sujuvasti kiloharripaikat. Tänä oikeilla vesillä ennätyskin parani kertaheitolla lähes kilon komeaan 1.65 kiloon. Iikka sai myös nimensä listoille. Hyvällä paikalla voi kokemattomampikin kaveri onnistua. Harrikin palasi viimein kuolevaisten kastiin. Minulla ennätys parani, mutta 1.5 kiloa on vielä hukassa.

Update 2004

Tämä vuosi oli taas ihan kohtuullisen hyvä vaikkakaan edellisen vuoden teurastuslukemiin ei tällä kertaa ylletty. 11 yli kiloista on kuitenkin hyvä saldo vuodelle. Merkittävää oli tällä kertaa, että noista 11 minä sain 10. Tällä kertaa mulla oli onni mukana, sillä useampi noista kaloista oli sellainen, että joku muu olisi ihan hyvin voinut saada sen, mutta mulla oli tuuria. Toisaalta myöskään mun tuurini tuntien mukana ei ollut yhtään tosi isoa kalaa. Toisaalta 1400 sivusi ennätystä ja kun mittaa sillä kalalla oli 56 senttiä, niin uusi pituusennätys oli tosiasia. Huvittavaa tarinassa oli kuitenkin se, että pääsin haavitsemaan 1,55 harria. Pyysin tämän kalan saantipaikassa ensimmäisenä ja luultavasti näin juuri tuon kalan. Sain kuitenkin itse siitä vain pari sellaista 42-45 senttistä. Ja ennen tuota isoa kalaa siitä tuli lukuisia muita muillekin kuin minulle. Toinen huvittavuus tarinassa oli, että kalan saajalle se oli ensimmäinen yli kiloinen harri. Olin ihan vilpittömästi onnellinen tyypin puolesta, mutta jälleen kerran todistettiin, että ne on toiset henkilöt, jotka saavat isot.

Update 2007

Heikko vuosi isojen harrien kannalta. Yksi niukasti yli kiloinen ja muutenkin kappalemäärissä heikkoa. Johtui lähinnä siitä, että reissut eivät tällä kertaa suuntautuneet kunnon harrivesille.